sunnuntai 5. joulukuuta 2010

3D-kuva alakerran WC:stä

Tässä ensimmäinen havainnekuva. Kuvassa on alakerran wc.

Kuva: Kaakelitaikuit
Avainsanat ovat yksinkertainen ja tyylikäs. Lattiassa on tummaa kaakelia ja seinässa kiiltävää isoa valkoista laattaa. Vasemmalle kuvan ulkopuolelle jäävä seinä maalataan samalla viininpunaisella värillä kuin takana oleva ikkunaseinä. Pöytätaso on tumma, pähkinääpuuta imitoiva laminaatti. Aito puu olisi toki paremman näköinen ja tuntuinen, mutta se ei siedä kosteutta - ja vettä tuolle tasolle varmasti roiskuu.

Alunperin ajattelin, että wc:n taakse tuleva pieni hyllykkö voisi olla samanväristä tummaa kaakelia kuin lattiassakin, mutta ehkä se sittenkin olisikin parempi samalla tummalla puukivioisella laminaatilla kuin allastasossa.

Pesualtaaksi valitsemme jonkun suurin piirtein saman muotoisen "kulhon" kuin kuvassa. Pöytään asennettava hana on mallia Oraksen Cubista.

Pohdin myös pitkään minkälainen peiliratkaisu tähän tilaan voisi tulla. Joko kultakehyksinen peili kuten tässä kuvassakin tai sitten kaakelipintaan upotettu yksikertainen peili. Peilikaappia emme tänne missään vaiheessa ole suunnitelleet.

Tämän kuvan pohjalta uskoisin, että päädymme tuohon kullattuun näyttävään peiliin. Se korostaa kivasti viininpunaista seinää ja antaa WC-tilaan "sen puuttuvan loppusilauksen".

2 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää! Kullattu peili on kyllä kuin piste iin päälle tässä wc:ssä.

    VastaaPoista
  2. Juu, olen ehdottomasti samaa mieltä! :)

    VastaaPoista

Kiitos, että jätät viestin! Luemme mielellämme iloisia tervehdyksiä, vinkkejä ja neuvoja!