maanantai 31. maaliskuuta 2014

Maalari maalas rimoja

Viikonloppu vietettiin aurinkoisella pihalla rimoja maalatessa. Rimoilla on tarkoitus verhoilla autokatoksen vielä avoimena olevat laidat. Samaa rimoitusta tulee sitten myös parveketerassille.




Maalina toimi Midunin puupetsi keskiruskean värisenä.


Koska yöllä lämpötila laskee alle toivotun 8 asteen, rimat kasattiin autotallin lämpöön kuivumaan. Rimat vaativat kaksi maalikierrosta, jotta väri olisi tarpeeksi syvä.


Vastamaalattua työnjälkeä.


Puutavara ja petsi hankittiin Byggmaxista:
Loppulasku kaikista rimoista ja petsistä oli 700 euron hujakoilla.

torstai 27. maaliskuuta 2014

Autokatoksen katto paneloitu ja valaisimet paikoillaan!

Alaslaskua ja katon panelointia puuhattiin jo marraskuussa, ja toki myös työ saatiin jo silloin valmiiksi. Talviunien takia pääsen julkaisemaan kuvat valmiista työstä vasta nyt. Mutta paremmin myöhässä kuin ei koskaan - vai kuinka se menikään?

Mies ja appiukko ruuvailevat kattovalaisimia paikoilleen.

Tuossa sen nyt on: Nordlux Ruby 37



Alaslaskun laita peittyy nyt keväällä ruskeilla rimoja. Alaslaskun yläpuolelle tulee samasta rimasta tehdyt parveketerassin kaiteet, jolloin ilmeestä tulee yhtenäinen.


Ja tässä salaluukku, josta oli aiemmin puhetta. Eli alaslaskua tehtiin jopa 40 cm, jotta tuonne väliin saisi pienen säilytystilan vaikkapa suksille.


Siellä salalokerostahan jo pilkottaakin parit suksipussit!

Appiukko esittelee luomustaan.

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Autokatoksen ulkovalaisimet

Marraskuussa, kun autokatoksen alaslaskun panelointi rupesi olemaan loppusuoralla, oli aika etsiä autokatokseen sopivia valaisimia. Kävimme eri liikkeissä eri vaihtoehtoja katsomassa, ja päädyimme lopulta Bauhausiin, josta poimimme mukaan testiin neljä erilaista valaisinta:

Eglon Outdoor Vento 1 


Tämä ulkokäyttöön tarkoitettu (IP44) valaisin on tehty antrasiitin värisestä galvanoidusta metallista. Valolähteenä toimii GX53-LED, joka valaisee 3000K kirkkaudella. Valaisimen ollessa päälle valolähde (lamppu) ei näy vaan valo on tasainen valkoisen suojalasin ansiosta.

Kokeillessamme valaisinta kattopanelia vasten ymmärsimme tämän ainoan ongelman: se on tähän kohtaan liian pieni ja näyttää lähinnä pieneltä sutturalta katossa. Muuten LED-valo olisi ollut todella kiinnostava ja myös ulkonäkö ja valaisimen jämäkkyys miellytti.

Hinta Bauhausissa: 49,90 euroa. Hinta sisältää valolähteen.

Markslöjdin Laron 


Laron-valaisin oli tämän neljän vaihtoehdon ainoa upotettava malli. Sen mitat ovat 23x23 cm ja upotettava osuus on 10 cm korkea. Valaisin toimii yhdellä kappaleella E27-kantaisella energiasäästölampulla.

Ulkonäöltään Laron on hyvännökäinen, mutta yhdellä miinuksella: Muovinen valolähteen suoja on sen verran läpinäkyvä, että valolähde (lamppu) näkyy selvästi siitä läpi. Sitä paitsi 10 sentin mötikkä alaslaskun sisällä ei meidän käytössä ole suotavaa, koska alaslaskusta on tarkoitus tehdä myös säilytystila - siinä tuo 23x23x10 cm mötikkä olisi harmillisesti tiellä.

Hinta Bauhausissa: 59,90 euroa. Hinta ei sisällä valolähdettä. 

Eulin Novo EUN260


Novo-valaisin on tyylikäs ja omalla tavallaan moderni ulkovalaisin. Sen runko-osan materiaali on kestävää alumiinia, ja valaisin on saatavissa kuvan tumman värin lisäksi myös valkoisena. Valaisimessa toimii E27-kantainen energiasäästölamppu. Myös tässä mallissa näkyy lamppu jokseenkin valkoisen muovin läpi - ei kuitenkaan yhtä hyvin kuin yllä mainitussa Laron-valaisimessa. Erittäin vahva kakkonen meidän valintaraadissa!

Hinta Bauhausissa: 49,90 euroa. Hinta ei sisällä valolähdettä.

Nordlux Ruby 37


Nordluxin Ruby 37 -valaisin oli alusta alkaen yksi suosikeistani, ja tähän myös päädyimme loppupeleissä. Kaupassa pähkäilin lähinnä onko se liian iso. Valaisin on halkasijaltaan 37 cm, korkeus on 8 cm, se on muovinen ja sen valolähteenä toimii ympyrän muotoon taivuteltu loisteputki mallia 22W T5.

Valolähde 22W T5

Valo on luonnollinen (1 200 lumenia / 2 700 K). Valaisimesta löytyy myös 25 cm kokoinen versio. Molempia kokoja on saatavissa mustana ja valoisena. Hauskaa valaisimessa on myös, että se valaisee hieman kattoa sivusuunnassa, näin:



  • Light source: Incl. 22W T5
  • Lumen: 1200
  • Watt: 22W
  • Lumen/Watt: 55
  • Total usage (Watt): 21,0W

  • Color temperature: 2700K
- See more at: http://www.nordlux.com/Produktvisning-986.aspx?ProductID=76366001#sthash.cljPSlbV.dpuf
  • Light source: Incl. 22W T5
  • Lumen: 1200
  • Watt: 22W
  • Lumen/Watt: 55
  • Total usage (Watt): 21,0W

  • Color temperature: 2700K
- See more at: http://www.nordlux.com/Produktvisning-986.aspx?ProductID=76366001#sthash.cljPSlbV.dpuf
Hinta Bauhausissa: 84,90 euroa. Hinta sisältää valolähteen. 

(Kaikki hinnat ja saatavuus ovat marraskuun 2013 tietojen mukaan.)

perjantai 21. maaliskuuta 2014

Talviunilta herääminen...

Projekteista isoin -blogi on pikkuhiljaa heräämässä talviuniltaan!

Kevään lähestyessä Villa Viikatteessa on vielä pari viimeistä projektia, joista tässä blogissa on tarkoitus raportoida. Meille tärkein ja ehkä blogin lukijoidenkin seuratuin projekti on kiistellyn parvekkeen kaiteet. Kesäksi 2014 saamme nimittäin vihdoin käyttöön aurinkoterassimme talon toisessa kerroksessa!

Muita projekteja, jotka vielä ajattelin kanssanne jakaa, ovat muun muassa autokatoksen katon paneloinnin ja valaistuksen lopputulos, autokatoksen seinien rimoitus, lehtikompostin rakennusprojekti sekä pihavaraston suunnittelu ja rakentaminen. Lisäksi lupaan paljon kirjoituksia puutarhasta, josta nyt pääsemme nauttimaan kolmannen kesän. Minusta on kuortiutunut oikea viherpeukalo!

Pysykää siis linjoilla! Jatkokirjoitus autokatoksen katon paneloinnista ja valaistuksesta on jo työn alla!