"Hallinto-oikeus toteaa, että rakennushanke on sille myönnetyn lainvoimaisen poikkeamisluvan mukainen. XX on valituksessaan esittänyt rakennusluvan kumoamiseksi vain sellaisia perusteita, jotka on ratkaistu jo poikkeamispäätöksessä. Näin ollen rakennuslupajaoston päätöstä ei ole valituksessa esitetyillä perusteilla syytä muuttaa."
Autokatos-parveketerassin rakentaminen alkakoon, kunhan saamme asiat sovittua työmiesten kanssa. Myös Vantaan Rakennusvirastolle maksamamme vakuus raukeaa tämän päätöksen myötä.
Ihanaa. Tästä on hyvä lähteä juhannusviettoon.
Ps. Alkuperäinen rakennuslupa myönnettiin tasan 3 vuotta ja 2 päivää sitten. Näin kauan tässäkin kesti.
Loppuun vielä pari kuvaotetta päätöskirjelmästä:
--
Raportoin blogissani rakennuslupaan liittyvistä haasteista, koska haluan raportoida rakennusprojektimme vaiheista totuudenmukaisesti ja avoimesti. Kirjoituksissani esittämät asiat ovat pääsääntöisesti lyhennelmiä alkuperäisistä teksteistä ja tekstit voivat myös sisältää omia tulkintojani. Kaikki asiaan liittyvät asiakirjat ovat julkisia dokumentteja. Vantaan Kaupungin asiakirjat ovat ladattavissa KTweb:stä. KTweb on Vantaan kaupungin internetpalvelu, josta voi hakea kaupungin kokousten esityslistojen ja pöytäkirjojen asioita ja liitteitä sähköisessä muodossa.