torstai 26. elokuuta 2010

Korkopäätöksiä ja lisää vakuuksia

Alkuviikosta jätimme Vantaan kaupungille muutoshakemuksen rakennuslupaamme. Maapohjatutkijan sekä LVI- ja rakennesuunnittelijoiden suosituksesta haemme lupaa talomme koron nostamiseen.

Nostotarve on periaatteessa niin paljon kuin 440 mm. Erinäisillä LVI-ratkaisuilla nostopaine saadaan tiputettua 300 millimetriin, ja tälle olemme siis nyt hakeneet lupaa. Tavoitteena on, ettemme tarvitse pumppuja salaojia tyjentämään. Jos meille tulisi pumput, on hyvin todennäköistä, että pumput kävisivät yötäpäivää, koska tonttimme on alueen matalin kohta ja jo entuudestaan kovin märkä, kun naapuriston vedet valuvat tontillemme. Tästä olen kirjoittanutkin jo aiemmin.

Tavallisesti korkomuutokset ovat tyypillisiä rakennusaikaisia muutoksia, ja niistä sovitaan silloin vain kaupungin kanssa. Meidän tapauksessa, kun valitusaikaa rakennuslupajaoksen päätökseen on vielä kolmisen viikkoa jäljellä, joudumme menemään pitkän kaavan mukaan, eli periaatteessa tekemään kokonaan uuden rakennuslupahakemuksen. Hakemuksen mukana jätetään korkotiedoiltaan päivitetyt arkkitehtikuvat. Luovutimme lupakäsittelijän käyttöön myös asiantuntijalausunnot, joissa todetaan avo-ojan todellinen korko sekä laskelmat putkien kaltevuudesta sekä tarvittavasta korotuksesta. Lisäksi sovimme, että kaupunki hoitaa puolestamme naapureille tiedottamisen - se on meille helpompaa näin.

Keskiviikkoaamuna mieheni kävi jättämässä vajaa 10 000 euron vakuuden rakennusvalvontaan. Haemme lupaa jatkaa talonrakentamista vakuutta vastaan, jos nyt sattuisi niin ikävästi, että joku naapureista valittaisi. Alkaa nimittäin olemaan aika kiire, kun siporex-harkkotalon rakentamiseen vesikattovalmiiksi menee 2-3 kuukautta, ja talvi on pian kulman takana. On varmaan mukavaa asentaa kattotiiliä sitten marraskuussa...

Tontilla maaurakoitsija on valmistellut alustaa paalutusta varten. Monttu on kuulemma miltei täytetty murskeella, kertoi mieheni, joka kävi tontilla pikaisesti eilen illalla. Murskeen alle asennettiin paitsi kangas myös tukiverkko. Paalutusta siirrettiin ensi viikon maanantaille, kun tämä madolllinen korkomuutosasia tuli eteen. Saa nähdä joudutaanko paalutusta siirtämään vielä toistamiseen - odotan vastausta tähän liittyen kaupungilta.

Eli odottamista ja peukaloiden pyörittämistä harrastetaan taas - hitsi, kun saisi nuo paalut maahan ja Jämerälle vihreää valomerkkiä, että taloa saa ruveta pystyttämään!

1 kommentti:

  1. Luulisi tuon koronnostamisen menevän läpi, kun ettehän te silloinkaan vielä nouse korkeammalle kuin naapurit...?
    Meille on nyt sanottu, että periaatteessa kolen viikon päästä voisi tulla paalutusfirma paikalle (vissiin pahin sesonki ohi), mutta kun ei ole vieläkään se hemmetin anturantukemisongelma ratkennut. Kyllä mä tiesin, etä sen kanssa saa kulumaan aikaa ja rahaa, mutta kun tää ei näytä ratkeevan edes rahan kanssa... No, kai me jotain saadaan tehtyä ennen talvea.

    meillä on muuten tämä nykyinen talo siporeksista, ollut pystyssä jo yli 25 vuotta. On lämmin talvella ja kesällä viileä...

    VastaaPoista

Kiitos, että jätät viestin! Luemme mielellämme iloisia tervehdyksiä, vinkkejä ja neuvoja!