sunnuntai 23. elokuuta 2015

Hiljaa hyvä tulee

Keittiöpuutarha on edelleen täydessä iskussa. Tai no, osasyy siihen on se, että istutin herneet ja pavut todella myöhään. Ilman anopin esikasvatuksia en olisi edes tässä pisteessä. Olisi varmaan molemmat herkut jäänyt saamatta.

Onneksi elokuu on ollut lämmin, koska herneet ja pavut ovat vasta nyt valmistumassa. Myös persilja on edelleen hyvässä iskussa, mutta basilika alkaa hieman kellertämään. Pitää nopeasti käyttää pois!


"Hiljaa hyvä tulee" on sanonta, josta pidän.

Rakensin kasvimaani muuttovuoden syksynä (2011) ja lämpimän ruskeaa väriä penkkien pintaan sain laitettua vasta seuraavana kesällä 2012.  Pitihän painekyllästetyn puun kuivua ensin, ennenkuin sen voi öljytä.

Keväällä 2013 toteutin alkuperäisen näkemykseni asentamalla penkkien välisille kulkuväylille valkoista kiveä. Kivien päälle tuli nikkaroimani puiset kulkusillat, joiden avulla tuoreiden raaka-aineiden haku kasvimaalta onnistuu vaikka sukkasilteen. Jälleen pyörähti pari kesää ja vasta tänä vuonna sain kulkusillat - nekin painekyllästetystä puusta - maalattua kauniin ruskeiksi.

Pohdin vielä, että sitä kiveä voisi olla enemmän. Ehkä jonain vuonna pitää tilata pientä täydennystä...

Ps. Jos joku ihmettelee, imeytyykö painekyllästetyn puun myrkky viljelmiini, niin voin rauhoittaa kertomalla, että puun ja mullan välissä on kestomuovia. Multa ei ole kosketuksissa kyllästysaineeseen, ja viljelemäni vihannekset ja yrtit ovat turvallisia syödä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, että jätät viestin! Luemme mielellämme iloisia tervehdyksiä, vinkkejä ja neuvoja!