Keväällä aloitin uuden obeliskin etsimisen. Pajua en halunnut toista ja metalliset olivat joko väärän mittaiset tai todella kalliit.
Loppujen lopuksi päädyin tekemään oman obeliski talonrakennuksesta ylijääneistä harjateräksistä ja metallilangasta. Harjateräkset poikkaistiin laikalla sopivan pituisiksi, teräksen kärki laitettiin maahan ja teräksien yläpäät niputettiin yhteen rautalangalla.
Hieno siitä tuli ja juuri kärhölle sopivan kokoinen ja korkunen.
Harjateräksien yläpäähän nysväsin rautalankakukan koristeeksi.
Hintaa tälle ei käytännössä tullut lainkaan, kun kaikki tavarat löytyivät omasta takaa. Jos tavarat olisi joutunut ostamaan, harjateräs olisi maksanut vajaa 3 euroa per kuuden metrin pätkä (pari kappaletta riittää hyvin) ja rautalanka olisi maksanut reilu euron 45 metrin rullasta.
Hieno! Kiitos ohjeesta!
VastaaPoistaEipä kestä. Kiva, että tykkäsit. Ihmeellistä, mitä kaikkea voi väkertää pihalta löytyneistä vanhoista ylijäämätavaroista... :)
PoistaTaidan varastaa tästä vähän ideaa itsellenikin, minulla tosin harjaterästä ei jäänyt yli (se vähän mitä jäi - lahjoitin sen jo pois), mutta saahan sitä kaupasta. Sielläkin se usein myydään ruosteisella pinnalla ja taivasalta rautakaupan takapihalla, eli mietin jos tuon haluaisi vaikka spray-maalilla värjätä vihreäksi, niin mahtaako maali siihen tarttua? Kai se aina vähän tarttuu. Eikä se tietysti kasvien alta paljon näy eikä haittaa, vaikka olisi ihan ilman mitään pintamaaliakin...
VastaaPoistaJaa-a. Nyt kysyt vaikeita. En tiedä, kuinka hyvin maali pysyy harjateräksessä. Teräsmaalia, jos käyttää ruostumattomalle pinnalle, niin uskoisin, että pysyy. Itse pidän juuri tuosta ruostuneesta, paattuneesta väristä. Lankana käytin kirkasta, ruostumatonta lankaa, koska sitä sattui löytymään kotoona. Periaatteessa lankakin olisi mielestäni saanut olla sitä ruostuvaa sorttia.
PoistaJa saa kopioida vapaasti! Siksihän näistä tänne blogiin kirjoittelenkin! :)