Edellisenä viikonloppuna sain esimerkiksi kahden lämpömittarin ulkolämpötilan anturit ruuvattua kiinni seinään. Ne olivat jo kuukausia odotelleet kiinnittämistä ikkunalaudalla. Nyt on poisruksattu to do -listalta.
Toinen isompi homma onkin viinikaapin hankkiminen. Se tulee keittiöön kaapiston sisälle.
Tämän ammottavan aukon kohdalle tulee viinikaappi. |
Tällä hetkellä viinikaapin paikalla ammottaa siis Ikean keittiökalusteissa isohko aukko, jonka koko on 56 x 66 x 55 cm (L x K x S). Viinikaapin löytäminen tuohon koloon on osoittautunut hieman haastavaksi ja siksi se onkin edelleen hankkimatta.
Hankittavan viinikaapin kriteerit ovat seuraavat:
- Viinikaapin pitäisi olla mahdollisimman oikean kokoinen juuri tuohon koloon, että se näyttäisi hyvältä ja edes hieman harkitulta. Mitoissa on huomioitava kaapin mahdolliset suojaetäisyydet seiniin.
- Kaapin hyllyt saisivat olla puisia, koska ne ovat tyylikkäämmän näköiset.
- Oven tulee olla lasinen, ja kehys väritykseltään joko tumma tai metallia.
- Yksi lämpötila-alue riittää, koska meillä ei juurikaan ole valkoviinipulloja.
- Kaappiin tulee mahtua vähintään 16 pulloa, mieluusti enemäänkin.
- Oven aukeamissuunnalla ei ole väliä.
- Emme ole valmiita satsaamaan nelinumeroisia summia viinikaappiin, joka ei ole integroitavissa keittiökalusteisiimme.
Climadiff Duovino
Mitat: Leveys 34 cm, syvyys 51 cm, korkeus 53 cm
Hinta: 360 euroa
Duovino on vapaasti seisova pikkukaappi, johon mahtuu 12 viinipulloa. Kaapin runko on musta ja ovi on lasinen. Se on varustettu digitaalisella lämpötilan näytöllä ja siinä on sisätiln LED-valaisin. Hyvää tässä vaihtoehdossa on myös alhainen ääni, vain 25 dB. Miinusta ovat sen sijasta hyllyt, jotka ovat metallia sekä se, että kaapissa on kaksi lämpötila-aluetta, joka meillä turhaa vie tilaa. Hinnan puolesta kaappi on sopiva ja myös mitat sopivat. Kaapin sivulle jää tosin 20 sentin rako, mikä hieman mietityttää. Ehkä raon voisi hyödyntää rakentamalla siihen avohyllyjä tai jotain.
Dunavox DX-2062K
Mitat: Leveys 43 cm, syvyys 48 cm, korkeus 65 cm
Hinta: 299 euroa
Ensimmäiseen vaihtoehtoon verrattuna tähän kaappiin mahtuu selkeästi enemmän pulloja. Kaapin tilavuus on 62 litraa ja kuvasta laskeskellen siihen mahtuu peräti 24 + 3 pulloa. Kuori on siisti musta ja ovi on lasinen. Hyllyt ovat puiset Koneella on digitaalinen termostaatti ja LCD-näyttö. Energian kulutus (195 kWh/uosi, B-luokiteltu) ja äänekkyys (39 dB) ovat ensimmäiseen malliin verrattuna miinuksia. Tämän viinikaapin koko on korkeudeltaan aika tasan tarkkaan maksimi. Yläpuolelle jää vain yhden sentin tilaa. Taakse sekä molemmille sivuille jää sen sijaan noin 5 cm ilmaa, mikä on hyvä juttu ilmankierron kannalta enkä usko, että se myöskään kovasti haittaa ulkonäöllisesti.
Dunavox on ainakin minulle tuntematon merkki, joten kerrottakoon, että yritys on tuottanut laadukkaita viinikaappeja vuodesta 2006. Tuotekehityksessä ympäristöystävällisyys on tärkeässä asemassa, mitä arvostan heti laadun jälkeen toiseksi eniten.
Dunavoxin kaappi on hankittavissa Netraudan verkkokaupasta ja tällä hetkellä heillä on toimitusmaksu 0 euroa. Tuumasta toimeen, taidanpa siis tehdä tilauksen sieltä.
Minullakaan ei ole kokemusta Dunavoxista, mutta kaappi näyttää olevan tosi tyylikäs. Varmasti nappivalinta!
VastaaPoista2 lämpötila-aluetta ehkä kuitenkin kannattaa, koska skumppaakin pitää hyvässä kaapissa olla. Vaikkei valkkaria joisikaan, niin aina on oikea hetki kuplivalle!
VastaaPoistaAnonyymi: Hyvä pointti! Ja skumppaahan meillä yleensä myös on kaapissa...
VastaaPoistaPahus vaan kun tuo kaksi osainen kaappi vie niin paljon enemmän tilaa - käytännössä siis vähentää pullotilaa... Esim. tuossa Climadiffin kaapissa on tilaa vain 12 pullolle, mikä on mielestäni tosi vähän.
Mihin päädyitte?
VastaaPoistaMoikka Anonyymi!
PoistaPäädyimme edulliseen Dunavoxiin, sillä ajatuksella, että se vaihdetaan uuteen viinikaappiin sitten sinä päivänä, kun IKEA tuo valikoimiinsa kalusteisiinsa sopivia viinikaappeja.
Nykyisen ratkaisun lopputuloksen voit tarkistaa täältä: http://projekteistaisoin.blogspot.fi/2012/02/viinikaappi-esittelyssa.html
Tuo vasemman puoleinen väli piilotettiin vielä kuvien ottamisen jälkeen harmaalla korkekiiltolistalla.
Se ei nyt ole ihan priima ratkaisu, mutta kelvannee kunnes... :)
T. Jonna