Syksyn edetessä illat hämärtyvät entistä aikaisemmin. Ulkovalot napsahtavat automaattisesti päälle hämäräkytkimen ansiosta. Up-Down -valaisimet piirtävät näyttävät valokeilat talomme korkeaan, rapattuun seinään.
|
Näkymä tien suunnalta. |
Tiesin jo aikaisessa vaiheessa haluavani Up-Down -valaisimet koristamaan ulkoseinäämme. Valaisimien pitivät olla metallia, esimerkiksi harjattua alumiinia, ja mieluummin vaaleat kuin tummat, etteivät ne erotu liikaa vaaleasta seinästä. Valaisimet eivät myöskään saaneet olla liian pieniä, jolloin ne olisivat hukkuneet seinän suureen pinta-alaan. Hinta ja energiatehokkuus olivat myös tärkeitä kriteereitä. Led-vaihtoehtoja löytyi monta, mutta hinta oli usein satasen kalliimmalla puolella.
|
Sisäänkäynti. Vasen valaisin toimii myös talon numerokilven valona. |
Pitkän metsästyksen jälkeen
löysimme sopivat valaisimet Bauhausista reilun 40 euron kappalehintaan. Koko oli sopiva kuten myös väri. Valolähteenä toimii energiasäästölamppu. Valaisimen nimi on Glostrup ja mallinumero on 7412129.
Mielestäni sopiva valaistus on erittäin tärkeä elementti viihtyisässä kodissa. Valaistus luo tunnelmaa oli valaisin sitten sisä- tai ulkopuolella. Ulkoapuolelta, varsinkin terassin puolelta katsoen, valo ja takassa tanssiva liekki ovat oikein kutsuvan näköisiä.
Olohuoneen ja ruokailutilan isoista ikkunoista voi päivän valoisina tunteina tiirailla ympäröivää luontoa. Iltaisin ikkunoista näkyy hyvin sisälle, ja siksi meillä onkin tapana sulkea olohuoneen puoleiset sälekaihtimet oman rauhan säilyttämiseksi.
Kiitos kuvista! Hienolta näyttää valaisimet pimeässä! Meilläkin tulossa up-down valaisimia, mallia ei ole vielä päätetty, mutta tuo teidän valaisin on hyvä ehdokas!
VastaaPoistaTodella tunnelmallista! :)
VastaaPoistaMeilläkin pitäisi päivittää ulkovalaistusta, koska talon alkuperäisissä valoissa ei ole minkäänlaisia tunnistimia. Aina saa tulla pilkkopimeässä kotiin! :/ Ja usein myös unohtuu ulkovalot palamaan aamuun asti.. Jotain järkeä pitäis saada tähän toimintaan! :)