torstai 9. joulukuuta 2010

Aura-auto, mistä sinut saan?

Lumi on kyllä ihanaa ja kaunista - ja tänä vuonna sitä on todellakin runsain mitoin. Ehkä liiankin paljon, ottaen huomioon raksaprojektimme vaiheen. Vielä pitäisi saada vedet, viemärit ja sähköt kaivettua tontille..

Kaikki työmaaliikenne kulkee tontille puistoalueen kautta, ja sitä ei tietenkään pidetä kunnossa talvisin. Toisin sanoen olen tämän viikon aikana metsästänyt aura-autoa. Tuloksetta.

Puhelu Vantaan Kaupungille oli positiivinen. Sieltä annettiin yhteystiedot alihankkijalle, joka hoitaa lumenluonnin Hämevaaran alueella. Neuvottiin sopimaan lisätyöstä suoraan alihankkijan kanssa.

Alihankkija kuitenkin ilmoitti, ettei mitenkään pysty tämmöistä lisätyötä ottamaan vastaan. Jokseenkin ymmärrettävää, kun katsoo ikkunasta ulos ja näkee lumen määrän, mutta toisaalta ikävä juttu meidän kannalta. Työ ei todellakaan olisi ollut iso, ja siihen olisi mennyt arviolta 2-3 minuuttia muun tien avaamisen yhteydessä.

Sain vinkiksi soitella paikallisille huoltoyhtiöille, joilla olisi sopivaa kalustoa ja mahdollisesti mahdollisuus irtaantua pihojen kunnossapidosta hetkeksi avustaakseensa meitä. Eli seuraavaksi yritän selvitellä mistä lähistöltä löytyisi rivi- tai kerrostaloja, joiden rapuista ja julkisista tiloista  voisi käyä katomassa huoltoyhtiön yhteystietoja.

Tie on kuitenkin saatava auki perjantaiksi, kun ikkunat toimitetaan tontille. Eli töiden jälkeen työtä tehdään hartiavoimin.

Onko vinkkejä mistä luotettavan auraurakoitsijan saisi Hämevaara-Pähkinärinne-Lintuvaara-Leppävaara -alueelta?

6 kommenttia:

  1. Soittelepa lähialueen maatilan isännät läpi, jos siellä Vantaalla sellaisia on! Heillä on yleensä traktorit aurauskalusteineen ja talvella ei ole välttämättä liikaa puuhaa (riippuen minkä sortin tilallinen), joten yleensä liikenevät aurailemaan...

    Veloituksetkin ovat yleensä luokkaa muutamia kymppejä / talvi, jos käyvät aurailemassa lähiseudulla enemmänkin.

    VastaaPoista
  2. Moi, Piha-Repo taitaa olla siinä Lintuvaarantien varrella. Onkohan heillä kalustoa?
    Noita virallisia tienauraajia on varmaan vaikea houkutella koska hommia on niin mielettömästi ja huomenna tulee taas lisää. :/
    Tsemit! :)

    VastaaPoista
  3. Kiitoksia hyvistä vinkeistä - soittokierros jatkuu!

    VastaaPoista
  4. Ja jos menet kävelylle niin katso jos jollain naapurustossa on vaikka Avant pikkutraktori (ne on jo aika yleisiä) ja kysäse jos voisi nyt ainakin perjantaiksi aurata.

    VastaaPoista
  5. En tiedä onko tämä aihe enää ajankohtainen, mutta kuitenkin... Olet varmaan huomannutkin, että Viikatetie 24:n kohdalla on myös talo rakenteilla. Olen parikin kertaa (viimeksi tänään) nähnyt traktorin tekemässä lumityöt tuon rakennustyömaan ympäriltä sekä takana olevan talon pihasta. Ehkä se voisi samalla hoitaa teidänkin lumityöt? Valitettavasti mulla ei kuitenkaan ole antaa sulle suoria yhteystietoja, mutta 24 B:n asukkaat ymmärtääkseni rakentaa tuota 24 A - taloa, joten eikun ovikelloa soittelemaan ellei sitten osoitteen perusteella löydy yhteystietoja jostain...?

    T. Naapurin Elli :)

    VastaaPoista
  6. Erittäin hyvä vinkki Elli ja ajankohtainen myös! Suurkiitos! Juuri palattiin tontilta iltaisen lumityökeikan jälkeen...

    VastaaPoista

Kiitos, että jätät viestin! Luemme mielellämme iloisia tervehdyksiä, vinkkejä ja neuvoja!