lauantai 5. kesäkuuta 2010

LVI-suunnittelua

Perjantai oli töiden lomassa kiireinen päivä. Aamu aloitettiin aikaisin LVI-suunnittelijan palaverilla. Suunniteltiin kaikki, mikä liitty veteen ja ilmaan - aikamoinen projekti. Hanatkin tuli nyt sitten valittua, eli ne Oraksen Cubistat, joista aiemmin kerroin. Ns. sadesuihkut, jotka vielä olivat auki, päätettiin. Kustannussyistä emme valinneet Hans Grohen maltaita maksavat sadesuihkut, vaikka hyvän näköiset olivatkin. Niiden sijalle valittiin alakerran saunatilaan Oraksen Hydra-mallit. Yläkertaan, perheen omiin tiloihin, riittänee tavallinen Oras Sensiva. Termostaatit ovat kuitenkin tuota samaista Cubistaa.

Oras Hydra -mallin yläsuihku

Pesutilojen lattiakaivot olivat myös mielenkiintoinen keskustelu. En ollut aiemmin tajunnut, että kaivon muoto vaikuttaa lattiakaakeleiden valintaan. Jos haluaa isot lattialaatat, kaivot tulisivat olla Unidrainin pitkulaista kaivoa. Perinteisillä pyöreillä kaivoilla isot laatat eivät onnistu. Tällöin tulisi käyttää 10 x 10 cm kokoisia peruslaattoja. Unidrainin erikoiskaivojen hinta on kallis: 300-500 euroa verrattuna peruskaivon pariin kymppiin. Lisäksi Unidrainin asennus on työläämpi, jolloin kokonaiskustannus esim. kahden kappaleen metrinpituisen Unidrain-kaivosta olisi yhteensä helposti jopa 4 000 euroa. Valintamme oli päivänselvä: tavalliset kaivot ja tyydydymme peruskokoisiin lattialaattoihin.

Tyylikäs esimerkiksi seinän vierustaan asennettava Unidrain-lattiakaivo

LVI-palaverissa sovittiin myös poistoilmalämpöpumpun lopullisesta valinnasta. Aikaisemmin olimme pohtineet Niben 410P-mallia, mutta LVI-suunnittelijamme selvittää vielä sen sopivuutta. Vastaavan ja varmasti taloomme sopivamman saisimme LVI-suunnittelijan mukaan Nilanilta. Kysymys on siitä saako Niben malliin erillisen panelin sisätiloihin siten, ettei tarvitsisi mennä ulkokautta tekniiseen tilaan säätämään konetta. Olisihan se parempi, jos panelin saisi sisätiloihin esim. eteiseen. Nilanin koneella pystyisi halutessaan hoitaamaan myös jäähdytyksen, mikä olisi plussaa. Meille käy kumpi merkki  vaan, kunhan toiminnot ovat muilta osin samat ja hinta suurin piirtein linjoissa.

Päätimme, että pärjäämme yhdellä strategisesti hyvään paikkaan sijoitetulla vesipostilla. Se tulee piiloon autokatoksen alle, ja on sieltä helposti saatavissa sekä pihan puolelle kastelua varten sekä ajoliuskan puolelle esimerkiksi auton pesua varten. Kaivokin suunniteltiin tulevan ajoliuskan kohdalle.

Päätimme myös, ettemme tarvitse erillistä lämmitysjärjestelmää käyttövedelle. Putkivedot ovat talossamme sen verran lyhyet, ettei tarvitse montaa sydämenlyöntiä odottaa, että hanasta tulee lämminta vettä. Tässä säästyy sekä kustannuksia että vielä tärkeämmin sähköä, kun lämmityksen ei tarvitse kuluttaa sähkö turhaan. Myös rättiteline, eli pesutiloihin tulevat seinään asennettavat lämmitystelineet, eivät kuluta lämmintä vettä vaan ne toimivat sähköllä ja laitetaan päälle vain silloin kun niitä tarvitaan.

Koska alakerran isossa tilassa ikkunat eivät avaudu ikkunoiden ison koon takia, sovittiin että otetaan takalle palamisilmaa rapun alle tehtävästä venttiilistä. Läpiveto toki onnistuu avamaalla terassinoven ja ulko-oven samanaikaisesti, jos esimerkiksi takka savuttaa tai keittiöstä tulee kova käry.

LVI-suunnittelijalta saamme pdf-mallit kommentoitavaksemme ensi viikolla ja suunitelma pitäisi olla valmis ja leimattu ennen juhannusta. Rakennuslupaa ja sen jälkeen alkavia maatöitä odotellessa.

13 kommenttia:

  1. Unidrainista minäkin olin haaveillut, mutta noilla hinnoilla taitaa jäädäkin haaveeksi.

    Muuten, yksi idea harkittavaksi, jos ei jo suunnitelmissa ole: systerin porukka teki juuri ison pesuhuone/sauna-remontin ja laittoivat samalla saunaan yhden hanan lauteille. Siitä voi sitten täyttää löylypaljua. Vaikuttaa sen verran kätevältä idealta, että yritämme sellaisen saada meillekin.

    VastaaPoista
  2. Meille laitettiin Unidrain ja isot lattialaatat. Kuulemma asennus oli hieman (ei siis paljoa) enemmän aikaa vievä kuin normikaivon. Jos sellaisen haluaa, niin kannattaa ehkä vielä tarkistaa todellinen lisäkustannus. Arviosi neljästä lisätonnista kuulostaa todella hurjalta, jos kaivo itsessään maksaa vaikka kolme sataa enemmän kuin normikaivo. Siitä jää työlle kyllä melkoinen potti.

    VastaaPoista
  3. Kiitti vinkistä Nora. Täytyy vielä selvitellä asiaa ennen lopullisia päätöksiä

    VastaaPoista
  4. Itse asiassa lattiavalun tekeminen on helpompaa ja todennäköisesti halvempaa koska kallistuksia tarvitsee tehdä vain yhteen suuntaan toisin kuin normaalissa kaivossa. Meille on piirretty unidrainit suunnitelmaan enkä millään usko että maksaisivat asennuksineen niin paljon. Meillä LVI asennus sisältää noiden kaivojen asennuksen. Koko asennus ilman kalusteita on 25t. Talon koko on n. 225 m2. Lattialämmityksen asennus tulee maalämpöfirman kautta, muuten hinta kattaa kaiken muun.

    VastaaPoista
  5. hei.. Hassua lukea päivityksiäsi, sillä ne voisi olla melkein omiini verrattavia.. Meillä oli tarkoitus ottaa unidrainin kaivot, mutta kustannus oli oikeesti lähes 1500e kalliimpi, kuin tavallisissa kaivoissa ja laatoissa (otettiin tarjous kummastakin niin että siihen sisältyi kaikki tarvittava..) ja lisäksi meille tulee poistoilmalämpöpumppu Nilanilta.

    VastaaPoista
  6. Hauskaa Nipsu. Olen muutenkin yllättynyt tästä blogin kirjoittamisesta, kuinka paljon vinkkejä saa omaan projektiin. Lisäksi tuntuu oikeasti siltä, kuin jo melkein tuntisi teidät muut, kun seurataan ja kommentoidaan blogejamme puolin ja toisin :)

    Keskusteltiin mieheni kanssa lattiakaivoista eilen ja todettiin, ettei meillä ole budjetissa varaa "turhille" lisäkustannuksille. Otetaan siis tavalliset kaivot - saahan ne ulkomuodoiltaan kulmikkaina, ettei tarvitse ottaa pyöreää kaivoa, ellei halua. Kulmikkaalla kaivolla isompien laattojen käyttö saattaa jopa onnistua. Kävin eilen kaverin vastarempattua kylpyhuonetta katsomassa ja se oli todella tyylikkään näköinen isoina laattoineen ja kulmikkaine lattiakaivoineen.

    VastaaPoista
  7. Minäkin haaveilin tuosta unidrainista..mutta unohdin koko homman siinä vaiheessa kun asia olisi pitänyt päättää. Nyt kun olen pohdiskellut laattoja, ei harmita enää. Emme olisi laittaneet isoja laattoja lattiaan kuitenkaan turvallisuus syistä (isoja ja karheita laattoja ei ollut liiemmilti tarjolla minun makuun).

    Suihkut meillä vielä päättämättä, täytyy tutustua noihin teidän valintoihin. Kuulosti hyviltä...

    Jos haluat vielä blogiimme visiitille, laitatko meiliä mulle talorannalla_@_gmail.com (välit pois).

    VastaaPoista
  8. Unidraineja pohdittiin täälläkin, ja kustannussyistä hylättiin. Ei se lattiakaadon tekeminen meillä ainakaan mitään lisäkustannuksia tuottanut. Lattiavalun hinta oli per neliö, eikä ollut puhettakaan, että kaadot olisivat tuoneet lisähintaa. Meillä on märkätiloissa 10x10 cm laatta. Kyllä tuolla omassa blogissa kai joku kuva on tuosta suihkuhuoneesta. Jos ei ole niin täytyy kohta laittaa kun siellä saadaan kaikki valmiiksi :)

    VastaaPoista
  9. Mahtavia vinkkejä tulee:). Meillä on kanssa parhaillaan LVI-suunnitelman tekijä hakusessa. Aika samoissa vaiheissa näköjään. Ja rakennusluvan pitäisi kolahtaa ensi viikolla.

    VastaaPoista
  10. En myöskään tiennyt, että laatat pitää valita kaivon mukaan. Meillä nyt tehdään vasta näitä valintoja laattojen suhteen, joten olikin hyvä että törmäsin tähän. LVI asennukset alkavat sitten jossain vaiheessa. Hyvältä kuulostaa suunnitelma! Olisikin ihana tuommoinen sadesuihku.
    https://www.ukonputki.fi/lvi-huolto-ja--asennukset

    VastaaPoista
  11. Meidän tuttavalla alkaa myös nyt LVI-työt, kunhan suunnitelmat saadaan valmiiksi. Ilmeisesti jonkinlaisesta korjausrakentamisesta kyse. Mukavaa, kun saa lukea muidenkin kokemuksista ja projekteista. https://www.vesijohtoliikelaitinen.com/lvi-huolto-ja-korjaustyot

    VastaaPoista
  12. Unidrainista meilläkin oli aikoinaan puhe. Ei kuitenkaan tullut sitä. Nyt asummekin jo asunnossa, jouduimme ikävä kyllä myymään omakotitalon. Tosin täälläkin tulee näistä asioista huolehtia, täytyy nimittäin tilata meille LVI-huolto. Ei ole aivan ongelmitta pärjätty.

    VastaaPoista
  13. En minäkään tiennyt, että lattiakaivon muoto voi vaikuttaa laattojen valintaan. Meidän tuttavalla alkaa kohta LVI-työt hänen asunnollaan. Kyse on remontista, ei uudiskohteesta. Ilmeisesti heillä on tavoitteena muuttaa kylpyhuoneen ilmettä ja päivittää putkia.

    VastaaPoista

Kiitos, että jätät viestin! Luemme mielellämme iloisia tervehdyksiä, vinkkejä ja neuvoja!