perjantai 2. maaliskuuta 2012

Meillä tapahtuu! Maalausta ja lattialämmön fiksausta.

Viime vuoden elokuun lopussa muutosta oli jo 2,5 kuukautta, mutta asiat kodissamme eivät vieläkään ollut kunnossa. En edes halua muistella tuota tuohtunutta mielentilaa, kun raksamiehiä oli vielä kaikkialla kämpässämme, lian määrää, taistelua, saamattomuutta, valehtelua ja myöhästymistä.

Nyt voin kuitenkin ilokseni ilmoittaa, että viimeinenkin maalausurakka on tehty. Eli kyse on viimeisestä seinästä, joka on jäänyt Jämerältä korjaamatta sitten viime kesän. Urakka aloitettiin eilen, ja tänään maalari kävi vetäisemässä vielä viimeisen maalikerroksen. Voilá & valmista. Ihanaa! Tätä on odotettu.

Blogista hyötyä?

Loppurutistus menikin nopeasti, kun Teknokselta vihdoin soiteltiin.Olin tammikuussa laittanut uudestaan viestiä Jämerälle ja kiukutellut siitä, että muutosta on jo yli puoli vuotta ja asiat ovat vieläkin kesken. Jämerä forwardoi Teknoksen asiantuntijalle sähköpostiviestini, jossa sattui olemaan linkki erääseen blogikirjoitukseen, ja sitten rupesi tapahtumaan. Oliko blogilla oikeasti osuutta asiassa, sitä en tiedä.

Joka tapauksessa sain tiistaina puhelinsoiton Teknokselta, jossa asiaa pahoiteltiin ja luvattiin olla yhteydessä uudemman kerran pikimmiten. Parin tunnin kuluttua sain sähköpostia, jossa oli maalausliikkeen yhteystiedot, ja sitä viestiä lukiessani, maalari jo soitti minulle. Sovittiin treffeistä tortsaiaamulle, jonka jälkeen maalai jäi heti paikalle urakoimaan.

Paukkapakkasilla alle 18 astetta makuuhuoneessa - Brrrrr....

Eilen myös putkari saapui yhdessä sähköurakoitsijan kanssa paikalle ihmettelemään, miksei päämakuuhuoneen lattilämmitys toimi. Lattilämmitystä säädettiin putkarin toimesta viimeksi marraskuussa, kun säät rupesivat kylmenemään ja huomasimme, että paljainjaloin käveleminen makuuhuoneessa oli aika viileätä. Asiaa selviteltiin ja säädettiin yläkerran jakotukista, ja sekä me että putkari luulimme jo saaneemme sen toimimaan. Mutta ei.

Tammikuun paukkupakkasilla makuuhuoneen lämpötila laski alle 18 asteen. Hädin tuskin siedettävän nukkumislämmön sai vain lämmittämällä takkaa ja pitämällä makuuhuoneen ovea auki, jotta takan tuottama lämpö leijaisi myös makuuhuoneeseen. Yritimme säätää ja kokeilla eri vaihtoehtoja itse, mutta pari-kolme viikkoa sitten heitimme hanskat tiskiin ja totesimme, että siinä kyllä on joku isompi vika. Vempeleen asentanut putkari oli pyydettävä paikalle.

Putkari aloitti mittaamalla lattian pintalämmön. Muualla oli juuri vajaa 20 astetta, kun pyynti oli 20 astetta, eli oikein hyvä. Mutta makuuhuoneessa pintalämpötila jäi alle 18 asteen, kun pyynti oli säädetty jopa 24 asteeseen. Not good. Emme siis ole olleet ihan täysin harhaluuloisia.

Putkari sääti ja ihmetteli, soitti sekä toimistolleen että Rehaulle, jonka putket meillä on lattiassa, sääti ja ihmetteli vähän lisää. Vettä putkissa on, vesi näyttää kiertävän hyvin, eikä ilmaakaan putkissa ole. Yksi teoria on, että jakotukin nuppi olisi jumittunut. Saimme lämmön nousemaan jakotukista mitattuna ainakin vähän, joten nyt jäämme seuraamaan lämpiäisikö myös lattia. Putkari lähti kotiin ja jätti meille pistoolin näköisen pintalämpömittarin, jolla voimme seurata lattian lämmön kehitystä. Lupasin ilmoitella lukemia tänään.

Pidetään siis peukut pystyssä, että homma saadaan toimimaan!

4 kommenttia:

  1. Onko makkarissa lattian pintamateriaali eri kuin muissa huoneissa? Esim. parketti toimii kivasti eristeenä niin tarvitsee lämpimämmän kiertoveden kuin esim. kivilaatta.

    Itseänikin vähän jänskättää, miten saa lattialämmityksen tasapainoon. Nyt raksa-aikana kun kaikki on betonilla, niin hyvin toimii. Lopputilanteessa kuitenkin päämakkari, olohuone ja ruokatila on massiivilankkua ja esim. keittiö ja aulatilat graniittia niin voipi olla, että säätämiseen menee oma aikansa.

    Jos muuten tykästytte siihen pintalämpömittariin, niin eipä nuo hirveitä maksa itsellekään ostaa. Mulla on joku B&D ja makso muistaakseni 60€.

    VastaaPoista
  2. Moi Heikki!

    Juu, tuo pintalämpömittari tuntuu olevan ihan fiksu vekotin. Ehkä 60 eurolla semmoisen voisi hankkia ihan omankin..

    Lattiamateriaali on kaikkialla samainen parketti paitsi eteisessä, keittiössä ja tietenkin märkätiloissa, joissa kaakelia (sekin kaikki samaa kaakelia, hieman eri kokoisina vaan).

    Nyt kuitenkin lämpö tuntuu kiertävän myös makuuhuoneessa. Viimeiset kaksi yötä olemme nauttineet ylellisestä normaalilämmöstä tuossa 20 asteen hujakoilla :)

    VastaaPoista
  3. Meillä on sama vaiva vaatehuoneessa ja yläkerran kylppärissä. Emme vain ole vielä ottaneet itseämme niskasta kiinni ja kunnolla käyneet selvittämään asiaa. Tarinasi antaa kuitenkin uskoa, että ehkä se siitä vielä ratkeaa kun lähdetään enemmän ihmettelemään.

    VastaaPoista
  4. Mannikko1214: Putkari, joka asensi vesikiertoisen lattialämmityksen meille ja kävi myös tsekkaamassa sitä nyt myöhemmin, sanoi, että niissä on tosi harvoi mitään ongelmia. Meillä tosiaan saatiin lisälämpöä sillä, että kyseisen piirin virtausta lisättiin jakotukista.

    VastaaPoista

Kiitos, että jätät viestin! Luemme mielellämme iloisia tervehdyksiä, vinkkejä ja neuvoja!