keskiviikko 31. elokuuta 2011

Puistattaa, osa 2

Tulimme juuri kotiin pitkän päivän päätteeksi...

Kämppä oli täynnä pölyisiä jalanjälkiä ulko-oven, alakerran wc:n ja yläkerran pesuhuoneen välillä. Eikä siinä vielä kaikki. Yläkerran pesuhuone oli jätetty päivän päätteeksi tähän kuntoon:


Tikkaat oli jätetty pitkin poikin koko pesuhuonetta ja imuri keskelle lattiaa. Ja lattia oli täysin paskanen silikonipalasista ja pakkelista.


Ja sitä paskaa oli kulkeutunut parketille saakka.

Imuria ei kannata edes harkita ottaa esille, koska kymmenen tunnin kuluttua samat kaverit tulevat uudestaan likaamaan kotimme.

Kuulostanko jotenkin epätoivoiselta? No, tavallaan olenkin.

Laitoin kuvallisen tekstiviestin urakoitsijalle ja pyysin heitä jatkossa siivoamaan jälkensä vähintään niistä tiloista, joissa oleskelemme. Varsinkin pesuhuone olisi ihan kiva, että se olisi suhteellisen siisti, että sinne viitsii edes mennä peseytymään.

Huhhei. Kai se siitä. Tsemppiä.

13 kommenttia:

  1. Isot tsempitykset teille! Kyllä se siitä!

    VastaaPoista
  2. Tsemppiä toivotan. Kun kerran siellä jo asutte, niin kyllä se ihan ok on sanoa niille miehille, että kengät jääköön ovelle, niinkuin muillakin jää. Tai ainakin sitten ne kannetaan sinne mestalle, ettei lompsita toisen upouudessa kodissa paskakoipineen. Mur sanon.

    VastaaPoista
  3. Eikö se Jämerän paketti pitänyt olla avaimet käteen?!

    VastaaPoista
  4. Tsemppiä! Tiedän tunteen!

    VastaaPoista
  5. Tiedän tunteen. Vaikka uusi koti on ns. otettu käyttöön, porukkaa lappaa meilläkin edelleen. Meillä tosin kaikki tähän mennessä ovesta sisään tulleet ovat kyllä ymmärtäneet ottaa kengät pois jalasta.

    Vaikka ymmärrän, että työt (korjaukset, puuttuvat asennukset ym.) on saatava tehtyä, rasittaa tämä jatkuva "varuillaan" olo. Minä kun olen pojan kanssa pääsääntöisesti kaikki päivät kotona. Välillä odotellaan jotain asentajaa koko aamupäivä ja juuri kun luovun odottamasta, ja laitan pojan päiväunille, ovikello soi (ja napero tietysti pomppaa ylös).

    Täytyy vain kestää, aikanaan loppuu tämäkin vaihe (toivon). Tsemppiä sinnekin!

    VastaaPoista
  6. Minkäslaiset sakkopykälät on, kun hommat on vielä osin vaiheessa?

    VastaaPoista
  7. Eikö teillä ole urakoitsijalle/Jämerälle jotain sopimussakkoa kun työt on näin älyttömästi myöhässä? Ei kyllä anna kauhean hyvää kuvaa em. toimijoista.
    Tsemppiä kuitenkin ja kyllä se siitä valmistuu!!

    VastaaPoista
  8. Asuntomessujenkin Jämerän osuus oli myöhässä todella paljon. Kummaa touhua.

    VastaaPoista
  9. Kannattaa muistaa kun rakentaa kivitaloa että ne tuppaa aina vähän kestämään. Jos haluatte nopeasti hyvää niin hommatkaa valmis puutalopaketti!

    VastaaPoista
  10. No voi hitsinpimpulat että suuttuttaa tuollainen roskaaminen, eikö se nyt kuulu ihan perusasioihin näissä remppaasioissa, että uudet pinnat suojataan ennenkuin ruvetaan hommiin ja roskat pidetään "omalla puolella".

    VastaaPoista
  11. niita valmiita puutalopakettien runkopuita poltellaan 40 vuodenpäästä kivitalojen takoissa. Kivitojen käyttöikä on vähintään tuplaten.

    VastaaPoista
  12. Kaveri tuli nolona töihin torstaina aamulla, kun olin antanut teräväsanaista palautetta hänen pomolleen keskiviikkoiltana. Pyysi anteeksi useaan otteeseen. Torstaina työt olivatkin sitten tehty loppuun ja jopa jäljet olivat hienosti siivottu. Kannattaa siis välillä menettää malttinsa.

    Vastauksia kommentteihinne:
    - Kyllä ne työmiehet kengät ovat ottaneet pois. Heillä on vaan niiiiin likaiset ja pölyiset sukat, että ne jättävät jälkensä kaikkialle, missä tepastelevat.
    - Sakkopykäliä sopimuksessa on, mutta ne eivät paljon tässä lohduta. Reklamaatio aiotaan kyllä kuitenkin tehdä.
    - "Avaimet käteen" -palveluja ei oikeasti ole juuri millään alalla, varsinkaan ei raksa-alalla. Sen olemme nähneet ja todenneet jo aiemmin.
    - Kivitalounelmasta en luopuisi enkä missään nimessä vaihtaisi valmiseen puutalopakettiin. Tekisimme saman valinnan uudesta myös (tai varsinkin) näiden kokemuksien jälkeen.

    Viikonlopun aikana on tarkoitus siivota (taas). Ensi viikolla saadaan toivottavasti työmiehet lopulliseti ovesta ulos :)

    VastaaPoista
  13. No ei oo kivaa.

    Mulla menee hermot jo siihen, että raksamiehet on tuolla ikkunoiden ulkopuolella jatkuvasti...
    Meillä on muuten varmistettu se, että saadaan kaikki riesat: alakerta on harkkoa ja yläkerta puuta. Että kerralla kaksinkertainen riesa ;-)

    Odotan itsekin innolla, että päästään eroon raksamiehistä - sen jälkeen ei varmaan tapahdukaan mitään pitkään aikaan, mutta saadaan olla rauhassa edes.

    Voimia. Olette jo kuitenkin voiton puolella. Ihan kohta!

    VastaaPoista

Kiitos, että jätät viestin! Luemme mielellämme iloisia tervehdyksiä, vinkkejä ja neuvoja!