sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Shoppaholic, osa 3

Nyt rupeaa olemaan sen verran kiire materiaalivalintojen ja sisustusjuttujen kanssa, että oli pakko käyttää koko lauantai kaupoissa käymiseen. Pääsin matkaan vasta klo 14 mutta onneksi useimmat kaupat ovat auki lauantaisin kello 18 asti.

Aloitin kauppareissun K-raudasta, jossa katsoin maalisävyjä, mosaiikkilaattoja ja peilikaappeja.

Suurin osa seinistämme maalataan Tikkurilan maalarinvalkoisella (sävy nro G497 "Höyry"). Alakertaan vierasvessaan sekä eteisen käytävään tulee sienitekniikalla maalattu viininpunaiset seinät. Yläkertaan tulee ainakin yhteen pikkumakuuhuoneeseen yksi värillinen seinä. Kerron tarkemmat värikoodit myöhemmässä postauksessa.

K-raudasta suuntasin Värisilmään. Se oli kuitenkin ainoa kauppa, jonne en ehtinyt - se meni kiinni jo klo 15. Värisilmässä pitää käydä ja sopia viimeiset jutut kaakeleiden toimitusajasta, sauma-aineista ja listoista. Pitänee sinne ehtiä sitten maanantaina...

Värisilmän parkkipaikalta suuntasin pikavisiitille Ikeaan. Sieltä ei löytynyt mitään uutta tai edes ihmeellistä. Ainoa asia, joka vahvistui oli se, että otamme pikkumakuuhuoneen liukuovikaapiston Ikeasta. Se on ainoa kaapisto, joka ei tarvitse olla mittatilauksena tehty, ja siinä Ikea-laatu riittää meille hyvin. Päätämme vasta myöhemmin tarkalleen minkälaisen Ikea-kaapiston otamme.
Ikea Pax-mallisto. Tämä yksinkertainen ja siisti, kokovalkoinen kaapisto on kokoa 200 x 66 x 236 cm ja se kustantaa 399 euroa. Erikseen valittavat hyllyt ja mahdolliset muut lisävarusteet kustantavat erikseen.
Seuraavaksi vuorossa oli Asko. Sieltä löysin aivan upean peilin vierasvessaan. Peili oli jo jonkun aikaa ollut hakulistalla, mutta "sitä oikeaa" ei vielä ollut löytynyt. Alunperin - wc:n 3D-kuvan pohjalta - olin etsinyt kultaista peiliä. Samalla kultainen väri oli kuitenkin häirinnyt minua, koska suurin piirtein kaikki muu wc:ssä on kromia tai terästä, enkä muutenkaan ole kullan suuri fanittaja. Peili on mallia Scylla ja sen mitat ovat 82 x 112 cm. Hauskaa peilissä on kuitenkin se, että sen hopeinen kehys on mattapintainen ja siitä hohtaa hieman pronssinsävyistä väriä, joka sopii hyvin yhteen wc:n viininpunaisen seinän kanssa. Valitettavasti peilistä ei löytynyt kuvaa netistä, joten en pääse sitä tähän hätään esittelemään blogissani.

Siinä se reilu neljä tuntia nopeasti vierähtikin.

Sunnuntaina raahasin mieheni Askoon hyväksymään peilin ennen tuotteen maksamista. Samalla ostimme sieltä sängyn, kun se kerran oli hyvässä alennuksessa

Tämmöinen meille tuodaan kotiin sitten, kun pääsemme vihdoin muuttamaan uuteen kotiin. Aika hyvään hintaan irtosi.
Askosta suuntasimme hiihtoladuille ja hiihtolenkin päätteeksi kävimme vielä tontilla. Minä siivosin sisätiloissa ja vein roskalavalle styroksia ja muovikääreitä sekä muualle säilöön väliseinien siporex-harkkojen puisia lavoja. Appiukko pilkkoo ne polttopuuksi.

Katolta oli tippunut miltei kaikki lumet, ja suuri osa lumesta oli kasaantunut parvekkeellemme. Mies lapioi lumet parvekkeelta sillä aikaa kun minä siivosin sisätiloissa. Lopputulos sekä sisällä että ulkona oli hyvä vaikkakin olimme molemmat todella väsyneitä yhteensä usean tunnin pituisen hiihtolenkin ja tontilla rehkimisen jälkeen.

Kameraa ei valitettavasti tällä reissulla ollut mukaan.
- -
Aiemmat kirjoitukset: Shoppaholic Osa 1 ja osa 2

1 kommentti:

  1. Helpotusta ostoshelvettiin löytyy meidän tapettiarvonnasta :-)

    VastaaPoista

Kiitos, että jätät viestin! Luemme mielellämme iloisia tervehdyksiä, vinkkejä ja neuvoja!