tiistai 8. maaliskuuta 2011

Seinämaalit valkoisesta punaiseen

Kuten edellisessä blogikirjoituksessa kirjoitin, suurin osa seinistämme maalataan yksinkertaisella ja kauniilla valkoisella. Valkoisena kelpaa meille hyvin maalarin valkoinen, eli Tikkurilan värimaailmassa myös tunnettu nimellä Höyry.

Maalarin valkoinen, "Höyry", sävynumero G497.
Alakertaan tulee valkoisen lisäksi tehostevärinä harmaata ja viininpunaista. Harmaan tarkka sävy ei vielä ole valittu, mutta se maalataan seinälle, joka viettää keittiöstä ruokailutilaan.

Viininpunaista maalia laitetaan eteisen ja saunatilan välisen käytävän kokonaiselle seinälle sekä alakerran wc:n kaakelittomille seinille (katso wc:n 3D-kuva). Viininpunainen maali maalataan seinälle sienitekniikalla, jolloin väripinnasta tulee elävä ja se vivahtaa eri tummuusasteissa.

Viininpunainen sävyä numero N325.
Sienitekniikalla tehty seinä muistuttaa hieman kuvassa esitettyä pintaa, mutta on väriltää vielä tasaisempi. (Kuva on Tikkurilan kotisivuilta)
Yläkerran päämakuuhuoneseen tulevaa tapettia olen jo aiemmin esitellyt blogissani. Muihin pikkumakuuhuoneisiin tuodaan väriä yksinkertaisella maalipinnalla, kun yksi seinä per huone malataan. Sporttihuoneeksi ristitty pienempi makuu huone saa seinäänsä vihertävää väriä:

Harmahtava omenan vihreä. "Lehvästö", sävy numero S386.
Toinen, hilkun verran isompi pikkumakuuhuone sävytetään neutraalilla mutta kuitenkin lämpöä antavalla beigellä. Klassista - tiedän - mutta niin hyvännäköistä.

Beige, "Kongolmeraatti", sävy numero S484.
Harmittaa, kun nämä värit eivät näitä oikeilta näytöltä katsottuna... Höh..

5 kommenttia:

  1. Joo, saman olen huomannut että nuo värit menee näytöllä aika pieleen. Se mikä mietityttää on että kuinka paljon oikea maali oikeassa seinässä eroaa tuosta näytelippusesta. Tarttis varmaan maalailla jotain koepaloja...

    VastaaPoista
  2. Kyllähän niihin maalilipukkeisiin voi ainakin jokseenkin luottaa. Tosin sisävalaistus on aivan eri kuin luonnon valo, ja siksi värejä kannattaa tarkkailla eri valoissa. Myös oikealle pinnalle maalaaminen olisi varmasti hyvä juttu - en vaan tiedä riittävätkö rahkeet siihen...

    VastaaPoista
  3. Meillä kävi juuri Tikkurilan lastujen kanssa siten, että alunperin valitsemamme Mulperi olikin seinässä aivan beige, harmaata kun haettiin. Tästä viisastuneina maalasimme kaikista muista väreistä mallikohdat seiniin, jonka jälkeen vasta teimme valinnat. Päädyimmekin lopulta muihin kuin noihin nimettyihin väreihin, kun päätösten perustana oli iso Tikkurilan värikartta, jossa on näkyvissä kaiketi kaikki sävyt, mihin maalin voi sävyttää.

    Meillä maalattiin seiniä sekä Jokerilla että Harmonylla. Näidenkin välillä on tietystä eroa siinä, miten väri käyttäytyy seinässä.

    VastaaPoista
  4. Minä liikuin lastuineni ympäri kyliä vertaillen sävyjä milloin mihinkin kalusteeseen, tapettiin, tekstiiliin ja toinen toisiinsa. Hiukan siinä joutui ramppaamaan kun halusin erityisesti varmistua siitä, että tulevassa kodissa eivät sisäovet tai kaapistojen rungot näytä ikävän keltaisilta seinän sävyyn verrattaessa.

    Kokeilin sävyjä ihan paikan päällä eri valaistuksissakin, ettei tulisi otettua harha-askelta. Valitsimme "valkoiseksi" Tikkurilan brie -sävyn, joka taittoi maalarinvalkoiseen lastuun ja tehdasmaalattuihin oviin verratessa pehmeään hiekanharmaaseen.

    Mielenkiintoisinta tässä tosiaan on se, että valkoisen värit yksin näyttävät ihmissilmäään ihan vain valkoisilta, mutta vasta yhdessä niiden todelliset ominaisuudet tulevat esiin ja korostuvat :)

    Voi, miten ihana ruskeansävy tuo konglomeraatti onkaan!

    VastaaPoista
  5. Tuo punainen on kaunis sävy. Meillä aikoinaan oli tuommoinen olohuoneessa. Sittemmin se vaihdettiin valkoiseksi, kun sisustusta tahdottiin hieman vaaleammaksi. Nyt on taas uutta inspiraatiota tullut vuosien varrella, ja taas on etsinnässä joku, joka tekisi maalaustyöt.

    VastaaPoista

Kiitos, että jätät viestin! Luemme mielellämme iloisia tervehdyksiä, vinkkejä ja neuvoja!