tiistai 1. helmikuuta 2011

Saunan ja alakerran wc:n lopulliset 3D-kuvat

Lauantaina kävin Kaakelitaikurit-myymälässä Lohjalla viimeistelemässä märkätilojen 3D-suunnitelmat. Helpot viimeisteltävät olivat alakerrassa sijaistevat saunaosasto ja wc - niistä puuttui vain pieni viilaus.

WC:hen ei tullut kovin paljon muutoksia. Lattiakaakelit vaihdettiin 10x10-kokoisiksi ja seinä-wc:n yläosaan vaihdettiin mosaiikkilaatan sijasta samanlainen pähkinäpuun värinen laminaattilevy kuin pesualtaan alla.
 
Alakerran wc lopullisessa ulkomuodossaan.
 Jos haluat vertailla, löydät aiemmat 3D-kuvat wc:stä täältä.

Myöskään saunaosaston suunnitelmiin ei tehty kovin suuria muutoksia. Esittelin aiemmin blogissani vaihtoehtoja tuolle kiviraidalle, ja loppupeleissä päädyimme siihen, että niitä tulee vain kaksi kappaletta, yksi kummankin suihkun kohdalle.

Kaksi korostusraitaa suihkujen molemmin puolin.
Pieni huomio lukijoille: Kommenttinne vaikuttivat päätökseen ja esimerkiksi suihkujen vastakkaiselle seinälle ei tule korostusraitaa lainkaan. Tila käytetään sen sjasta koukuille vaikkapa värikkäille pyyhkeille. Kiitokset siis aktiivisesta kommentoinnista!

Kuvassa vasemmalla näkyvälle seinälle ei tule tummaa korostusraitaa - siihen jätetään tilaa pyyhekoukuille.. Tummanharmaa ulko-ovi sitoo kivasti tumman lattian ja vastakkaisen seinän kaksi raitaa mukavan näköiseksi kokonaisuudeksi.
Haastavin suunnitella oli yläkerran "spa". Siihenkin saatiin mielestäni hyvä ratkaisu - kirjoitan siitä ihan erillisen blogipostauksen, jos sopii.

6 kommenttia:

  1. Tulee kyllä hyvännköinen!!
    Minkäkokoinen tuo valkoinen seinälaatta on entäpä kuinka korkeat ovat nuo valkoiset matalat seinät?
    Jään odottelemaan postaustasi spa:sta :)

    VastaaPoista
  2. Johanna: Valkoinen laatta on kokoa 20x40, eli ihan passeli isohko laatta. Saunan matalat seinät asennetaan korkeuteen 1100mm. Tarkoititko niitä seiniä?

    VastaaPoista
  3. Just niitä tarkoitin! Kävimme nimittäin tänään pyytämässä vastaavanlaisesta "lasiseinäsysteemistä" tarjouksen ja siinä mietittiin korkeutta, tulisiko se olemaan 1000mm, 1100mm vai 1200mm :)

    VastaaPoista
  4. Kävimme samaa keskustelua läpi. Standardi on ilmeisesti 1100mm tai 1200mm. Suihkutermostaatit asennetaan yleensä korkeuteen 900mm ja lasiseinä saa kyllä olla sen yläpuolella. Toivottavasti tämä auttoi teitä eteenpäin suunnitteluissanne :)

    VastaaPoista

Kiitos, että jätät viestin! Luemme mielellämme iloisia tervehdyksiä, vinkkejä ja neuvoja!