perjantai 10. syyskuuta 2010

Kattotiiliä vai eikö kattotiiliä

Käytiin eilen illansuussa pikaisesti tontilla katsastamassa laskutila kattotiilille. Olin saanut iltapäivällä soiton kuljetusliikkeestä, että ne pamahtaisivat tontille jo perjantaina aamulla.

Kuulemma viisi lavaa tavaraa, joista kaksi lavaa saa näppärästi ladottua kolmen muun lavan päälle. Tilaa se kuitenkin veisi peräti kolme neliömetriä, mikä on aika paljon pienellä tontillamme varsinkin, kun ne lojuisivat siinä 2-3 kuukautta ennen asentamista. Paalutushan on vasta ensi maanantaina. Aika hassua aloittaa talon rakentaminen kattotiilistä, kun muita kamoja tontilla ei vielä ole näkynytkään.

Laskutila löydettiin. Ajattelimme ystävällisesti lainata tilan mieheni vanhempien tontilta, jolloin tiilet eivät olisi tiellä, kun Jämerän asennusporukka tavaroineen saapuu.

Bendersin Palema-kattotiili.
Ilmeisesti meille tulee tämmöiset,
mutta tumman harmaana...
Tänään aamulla sain kuitenkin viestin, ettei niitä tiiliä kaikesta huolimatta tulekaan tänään. Kuljetus peruttiin ja siirrettiin hamaan tulevaisuuteen. Ehkä kuitenkin parempi näin.

Ai niin, meille tulee ilmeisesti Bendersin kattotiilet. Muuta en tiilistä tiedä, mallia jne. Väri on vaan sovittu, muistaakseni joku tumman harmaa tai peräti musta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, että jätät viestin! Luemme mielellämme iloisia tervehdyksiä, vinkkejä ja neuvoja!