maanantai 9. elokuuta 2010

Olihan siellä tapahtunut!

Kävimme sunnuntaina tontilla puutöitä tekemässä ja iloksemme huomasimme, että tontilla olikin tapahtunut asioita kuluneen viikon aikana. (Ei oltu oltu tontilla sitten maanantain allekirjoittaneen sairausloman takia.)

Ensinnäkin tontilla oli tehty työmaa-aikaista ajoliuskaa kestävämmäksi. Siihen oli laitettu kangas ja verkko, jonka päälle oli kipattu pientä kivilohkaretta. Kyllä se varmaan henkilöauton kestää, mutta isoista kuorma-autoista oli jo jäänyt syvät painautumat.

Kangas, verkko ja pientä kivilohkaretta.

Toiseksi tontilla olevaa talon alle tulevaa monttua oli kaivettu isommaksi. Tai siis lähinnä laajennettu L-kirjaimen muotoiseksi. "Lisäsiivekkeen" päälle tulee saunaosasto ja autokatos.

Muuten neliskulmasen montun toisessa päässä näkyy "siiveke", johon tulee saunaosasto ja autokatos.

Hyvältä näyttää so far. Jopa ajoliuska rupeaa vähitellen hahmottumaan, kun tuota työmaa-aikaista ajoliuskaa on ruvettu tekemään.

Tontti ja ajoliuska katsottuna toiselta puolelta tontin rajaa. Takana appivanhempien 60-luvun loppupuolella rakennettu talo, jonka takana on Viikatetie..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, että jätät viestin! Luemme mielellämme iloisia tervehdyksiä, vinkkejä ja neuvoja!