keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

Ai kuuluiko maaurakointi meidän vastuulle?

Tässä sitä nyt ollaan. Maallikot, jotka rakentavat ensimmäistä omaa taloaan. Allekirjoitimme sopimuksen pienehköstä omakotitalosta avaimet käteen periaatteella, ja oletimme, että kaikki vaan toimii itsestään. Tai siis ainakin ne isoimmat asiat. Tietenkin omat keittiökalusteet ja kaakelit on valittava, ja itse on myös päätettävä, minkä värisiksi seinät maalataan. Mutta muuten talon seinät ja katto pystytetään puolestamme. Mutta ei.

Juuri ennen pääsiäistä meille selvisi, etteivät maaurakointi ja paalutus kuulukaan sopimukseen. Budjetissa kuluun on varauduttu, muttemme kerta kaikkiaan tieneet tai ymmärtäneet, että meidän nämä miehet on palkattava. Kun ymmärsimme asian laidan, meille myös todettiin samaan hengenvetoon, että kevät saattaa jo olla aika buukattu. Kiva, kiva. Jämerän kanssa tehdyn sopimuksen mukaan maaurakan on oltava valmis viikkoon 25 mennessä, eli kesäkuun puoleen väliin mennessä. Tai muuten maksamme Jämerälle sakkorahoja.

Tuumasta toimeen. Olin tänään yhteydessä seitsemään eri yritykseen, jotka tarjoavat maaurakointia ja/tai paalutusta. Kolme ensimmäistä totesivat heti alkuun, että kevät on toukuun loppuun saakka buukattu. Alkoi jännittämään. Saisimmeko edes yhden tärpin? Loppujen lopuksi lähetin maapohjatutkimuksen raportin ja tarvittavat piirustukset yhteensä neljään yritykseen. Kolme näistä eivät kuulostaneet kovin lupaavalta, ja he myönsivätkin, ettei heillä ehkä olekaan aikaa projektillemme, jos muut aiemmin annetut tarjouksen menevät läpi. Ainoastaan yksi seitsemästä sanoi heti, ettei koko kevät vielä ole myyty.

Pitänee vielä huomenna olla yhteydessä muutamaan yritykseen lisää - ihan varmuuden vuoksi ja oman seulastan turvaamiseksi.

Harmittaa, koska jos joku vaan olisi kertonut meille aiemmin, että maaurakointi kuuluu meidän tehtäviin, olisimme hoitaneet asian kuntoon jo aikoja sitten. Tai sitten se olisi vaan jotenkin pitänyt tajuta itse.

8 kommenttia:

  1. Meillä vastaava mestari kävi kaikki sopimukset läpi ja teki niistä vielä kirjallisesti meille aikataulun mitä pitää tehdä missäkin vaiheessa ja millon oltava valmista.. Mutta tosiaan, maatyöt ei kuulu talotoimittajan hommiin ja työmaan siivouksestakin joku ottaa vielä ylimääräistä.. Onnea urakoitsijan löytymiseen!

    VastaaPoista
  2. Ei taida kukaan vielä tarjota sellaista avaimet käteen ratkaisua johon kuuluisi pohjatyötkin. Tai ainakin ne tehdään sitten erillisellä hinnalla. Meillä Luja Kivitalojen myyjä kertoi tästä kyllä ihan suoraan sopimusneuvotteluissa. Sovin meidän talon runkourakoitsijan kanssa erikseen, että hän hoitaa pohjatöiden koordinoinnin. Tosin meillä oli helppoa kun ei tarvinnut kuin maansiirtoa. Kaivuri-, ja rekkakuskeja luulisi saavan suht helpolla...

    Mutta aika yllättävää kyllä jos ei Jämerän myyjä asiasta ole erikseen maininnut tai se ei selvästi lue sopimuspapereissa...

    VastaaPoista
  3. Ihan vaan vinkkinä!
    Kannattaa kysästä pohjatöistä tarjousta myös esim. Rakennusliike Teksonilta (Janne Paulanto 050-3300792), olivat meillä tekemässä pohjat ja voin suositella. En tosin osaa sanoa heidän kiiretilanteesta, mutta...

    Sanna

    VastaaPoista
  4. Toi on just niin tota... Mitä tässä on tullut blogeja ja kirjoja luettua, ja tuttujen kokemuksia kuunneltua, niin sama juttu on tullut esiin joka puolella. Vaikka kuinka valmista olet ostavinaan, joka asia pitää kuitenkin itse varmistaa ja tarkistaa ja hoitaa että se tulee tehtyä, tai ainakin tehtyä oikein.

    VastaaPoista
  5. Ja lisätään tähän nyt vielä se, että aika varmasti rakentamisen aikana tulee sitten vastaan ylläreitä kun urakoitsija keksii että tässä kohtaa pitäisi tehdä tällainen homma mutta ei ole sopimuksessa. Näin meille kävi monta kertaa... Saattoi olla toki vain huono urakoitsija... Minulla on ollut tässä jo jonkin aikaa työnalla pidempi blogiposti aiheella "apuja sopimusneuvotteluihin". Täytyykin yrittää saada se valmiiksi, koska voisi olla apua siitä ainakin teille :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos Tapani erityisesti sinulle kommentoimisesta! Sait minut vielä tuplatarkistamaan sopimuksemme - olisiko meiltä tosiaan voinut jäädä tämä kohta kokonaan huomaamatta?

    Ja hyvä, että tarkistin, koska sopimuksessa lukeekin yksiselitteisesti, että toimittaja vastaa urakan sopimisesta vaikkakin kulut kylläkin laskutetaan meiltä. Soitin vielä erikseen Jämerälle ja tarkistin asian.

    VastaaPoista
  7. Hyvä että ratkesi onnellisesti :)

    Niin, ne sopimuspaperit kyllä on syytä lukea lakimiehen tarkkuudella. Tämän itsekin opin tämän projektin aikana. Ja toki olisi hyvä kun ne osaisi lukea kunnolla jo ennen allekirjoitusta... Mitä isompi urakka, sitä enemmän siellä saattaa olla asioita mitä urakoitsija on saattanut "unohtaa" mainita...

    VastaaPoista
  8. Kyllä ne paperit on luettu ja käyty Jämerän kanssa lisäksi suullisesti läpi - siksi emme olletkaan asialle tehneet mitään. Pakkaa sekoitti kuitenkin Jämerältä toinen henkilö, joka ei tiennyt, että sopimuksemme kattaa myös maaurakan järjestämisen. Paniikki kyllä iski hetkeksi kunnes asia saatiin selvitettyä.

    Ja pitääpä vielä kehua Nipsun vastaavaa mestaria, joka on käynyt läpi sopimukset tilaajan kanssa erikseen ja laatinut tilaajalle oman aikataulun tehtävistä asioista. Sehän on todella esimerkillistä toimintaa!!

    VastaaPoista

Kiitos, että jätät viestin! Luemme mielellämme iloisia tervehdyksiä, vinkkejä ja neuvoja!