sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

687 neliömetriä koko kauneudessaan

Tähän se nyt tulee. Kokonaiset 137,5 m2 iso omakotitalomme tontille, jonka pinta-ala on tasan 687 m2. Tontin rakennusoikeus (tehokkuusluku 0,2) aiotaan käyttää kokonaisuudessaan. Mutta isompia tontteja on pk-seudulta vaikea saada. Ja ottaen huomioon kaupunginosan, Vantaan Hämevaara, joka on vanha, arvostettu ja rauhallinen okt-alue, tontti on todella hyvällä paikalla. Kolme kilometriä on matkaa Espoon Leppävaaraan ja Sello-kauppakeskukseen, ja Leppävaarasta menee myös rautatien rannikkorata Hki-Turku. Bussiyhteys Helsingin keskustaan on reilun 500 metrin päässä. Ei ihan huono.

Kävimme mieheni vanhemmilla tänään - hehän ovat tulevia rajanapureitamme - ja sain samalla otettua pari valokuvaa tontista. Lumet ovat sulaneet ja kaivuutyöt voisivat jo alkaa. Nyt odotellaan enää rakennusluvan saamista!

Tässä appivanhempien parvekkeelta kuvatussa kuvassa näkyy tontti kokonaisuudessaan:


Tontin raja on jokunen metri keskellä olevasta koivusta kameran suunnasta katsottuna taaksepäin. Suunnitelman mukaan talomme ulkoseinä tulee 1,3 metriä tontin rajasta. Talon asettaminen lähemmäs tontin takarajaa ei valitettavasti onnistu tontin vasemman takanurkan ylimenevän korkeajännitejohdon rasitteen ja suojavyöhykkeen takia. Tähän on rakennuslupahakemuksessa haettu erityislupaa, ja luonnollisesti appivanhemmat ovat tähän antaneet kirjallisen suostumuksensa.

Tässä sama kuva hieman oikealle katsottuna. Oikeassa laidassa näkyy toiset rajanaapurit, paritalo:


Ja tässä sama kuva mutta vasemmalle katsottuna: 


Viikatetie 2 on kadun viimeinen tontti ja tontin vasemmalla laidalla sekä takana näkyy Vantaan kaupungin puistoa. Tontin vasemmasta takakulmasta pääsee siis suoraan pururadalle ja talvisin siitä menee hiihtolatu suoraan Leppävaaran urheilupuiston mainioille laduille.

1 kommentti:

  1. Kiva nahdä kuvia! Mukavan näköinen paikka.
    Kaivoin tuon http://projekteistaisoin.blogspot.com/2009/12/hiljaisuus-loppui.html pohjakuvan ja mietin että miten tuossa on ilmansuunnat, miten päin talo tulee tontille ja mistä tulee ajoyhteys?

    VastaaPoista

Kiitos, että jätät viestin! Luemme mielellämme iloisia tervehdyksiä, vinkkejä ja neuvoja!