sunnuntai 15. toukokuuta 2011

We have a kitchen!

Tai ainakin melkein...

Ikea-keittiömme on nyt asennettu. Vielä puuttuu yksi ovi, joka oli jäänyt Ikealta toimittamatta. Se haetaan ja asennetaan toivottavasti jo ensi viikolla. Kyseessä on integroidun jääkaapin ovi, ja se tarvitaan, jotta saataisiin jääkaappi paikoilleen.

Keittiö lauantaina. Jääkaappi, pöytälevy, pesuallas ja liesituuletin puuttuvat vielä. Keittiökaapit ovat suojattu vaaleansinisellä muovikalvolla, joten kuvassa näkyvät värit ovat väärät.
Lisäksi keittiöstä puuttuu vielä pöytätaso, joka toimitetaan ensi viikon perjantaina ja asennetaan omin voimin viikonloppuna. Kivikomposiittitasoon on kiinnitetty valmiiksi pesuallas, joten sekin tulee sitten vasta asennettua. Myös induktioliesi pystytään asentamaan vasta kun pöytätaso on paikallaan. Ja tietenkin lopuksi aennetaan vielä liesituuletin ja sitten keittiömme on valmis.

Kokoamisen ja asentamisen hoiti Ikean kanssa yhtestyössä toimiva Kokodiili Oy. Palvelu ja työn laatu oli alusta loppun erittäin hyvä. Kyseistä asennusfirmaa voimme lämpimästi suositella muillekin ja tulemme itsekin käyttämään heitä tulevaisuudessa uudestaan. Ikean kaapistojen asentaminen ei aina ole helpommasta päästä ja niiden kokoamiseen menee paitsi aikaa välillä myös pinna. Ja ammattimies on ammattimies - lopputulos on aivan varmasti laadukkaampi kuin itse tehtynä.

Tässä vielä kuvasarja asennuksen eri vaiheista:

Asennus alkamassa. Kaikki tavarat oli roudattu ruokailutilaan siten, että varsinainen keittiö jäisi tyhjäksi.
Ensimmäinen kaappi...
Peitelevyn asennus. Levyllä saadaan 13 mm reunus, että vetolaatikot avautuvat mukavasti naarmuttamatta seinää.
Melkein kaikki kaappirungot ovat paikoillaan.
Asennusohjeet ja tiskari.
Nyt puuttuu enään vetimet. Pöytätaso asennetaan vasta viikon kuluttua.
Vedin paikoilleen...
Voilà!
Uuni on asenettuna sähkärin viimeistä silausta vailla.
Saarekkeen vetolaatikko. Tuonne on tarkoitus laittaa lautaset.
Vetolaatikon vetimen yksityiskohta.
Lisää yksityiskohtia vetimistä. Tästä kuvasta näkyy myös oven oikea harmaa sävy siltä osalta, kun sininen suojakalvo on vedetty sivulle.

6 kommenttia:

  1. Aivan mahtavaa, että teidän keittiöprojekti on jo tässä vaiheessa. Hyvältä näyttää! Kata

    VastaaPoista
  2. Hyvältä näyttää kaapit, onhan ne toki samat värityksiltään kuin meilläkin. Olette päätyneet jopa samaan vetimeen kuin me!
    Päätettiin ite kasata ja asentaa, olihan jo yhdestä Ikean keittiöstä kokemuksia.
    Kasaaminen on melko helppoa ja asentaminenkin onnistuu itse kun hyvin suunnittelee ja tekee ajatuksella.
    Oliko noi kaapin asennushinnat tuolla kokodiilin sivulla per kaappi (65,50€)?

    VastaaPoista
  3. Moikka Marko!

    Kyllä. Hinnat ovat kiinteät eli nuo kotisivulla mainitut. Tuleehan siitä koko keittiön asennuksesta aika hyvä palkkio, mutta mielestämme hintansa arvoinen palvelu. Ammattitaitoista ja ystävällistä palvelua :)

    VastaaPoista
  4. Hyvältä näyttää! Toivottavasti kerrot sitten käyttökokemuksiakin. Meillä myös Ikean keittiö harkinnassa rakenteilla olevaan taloomme.

    VastaaPoista
  5. Kerron toki! So far kaikki hyvin keittiön osalta - sen verran kun kaappien ja laatikoiden ovia olen ehtinyt testailla :)

    VastaaPoista
  6. Kyllä niin syyhyy omat sormet kun katselee näitä pikkasen pitemmällä olevien blogeja ;) Mutta ihanaa siitä tekee se, kun just vasta teilläkin oli samassa vaiheessa kun meillä nyt, ehkä mekin siis kohta jo saadaan asennella jotain ;)
    Hyvältä näyttää Ikean keittiö!

    VastaaPoista

Kiitos, että jätät viestin! Luemme mielellämme iloisia tervehdyksiä, vinkkejä ja neuvoja!