lauantai 28. toukokuuta 2011

Suojien alta pilkottaa koti

Kulunut viikko on ollut työntäyteinen ja raskas monella tavalla. Pientä kriisiä omasta takaa, raksahommia ja kotikirppistä ja siihen päälle vielä yhdet hautajaiset. Ja tietenkin palkkatyö siinä sivussa.

Tässä kuvia viikon edistysaskelista:

Parketin suojat ovat poistettu sekä ala- että yläkerrasta. Nyt parketti näkyy ensimmäistä kertaa näin isona pinta-alana.
Keittiösaarekkeelle on kasattu viimeiset tarvittavat työkalut. Loput ovat jo viety pois saunaan, jossa työmaa on vielä kesken. Takka saa antiikkilaastipinnan alkuviikosta ja myös takkaluukut asennetaan tuolloin.
LVI-urakoitsija on uurastanut huonekohtaiset säätöpanelit paikoilleen.
Jeld-wenin sisäovet ovat asennettu kuten myös Bauhausista hankkimani ovipainikkeet. Valkoinen ovi on mielestäni kivan näköinen lehmuksen vihreää seinää vasten..
Sähkäri on ystävällisesti asentanut Italiasta tilaamamme Bilumenin kattovalaisimen samalla, kun hän asensi katon muita sähköpiuhoja.
Valaisinta etsiessämme yksi kriteeri oli myös, että valaisimen pitää olla hyvän näköinen myös ylhäältä päin katsottuna.
Nyt väsymys on kova ja kierrokset korkealla. Yöunet ovat jäneet vähiin ja unohtelen asioita (tyypillinen stressin oire). Rakentaminen ei ole ruusuilla tanssimista eikä "avaimet käteen" -palvelua oikeasti ole. Itsensä on pakko pistää likoon tai asiat eivät etene halutulla tavalla, halutussa aikataulussa.

Taidanpa mennä saunan kautta nukkumaan... Zzzzzz...

Ps. Ensi viikolla pitäisi siivota raksalla ja pakata ja muuttaa - mikäli muuttotarkastus menee läpi!

3 kommenttia:

  1. Teillä on kyllä muutto lähellä! Blogia koko matkan seuranneena melkein tuntee tuon väsymyksen ja kiireen... Vai onko se vaan peruja omasta riehumisesta?

    Komea valaisin, ja nuo isot ikkunat näyttävät hyviltä.

    VastaaPoista
  2. Wau, hienoo on! Magee valaisin, myös ylhäältä!
    ISOT tsempit loppurutistukseen ja muuttoon! :)

    t. raksaajaeukko rajan toiselta puolelta...

    p.s. Onks saunan "asia" edennyt mitenkään..? (Huomasin lehdestä, että se toinen "alatalon" kämppä näyttää olevan myynnissä...)

    VastaaPoista
  3. Tyylikkäältä näyttää. Vielä kysyisin mitkä on nuo sisäoven kahvat?

    VastaaPoista

Kiitos, että jätät viestin! Luemme mielellämme iloisia tervehdyksiä, vinkkejä ja neuvoja!