Päivän aikana sain kukkapenkit tehtyä ja mies kerkesi kärrät niihin jo puolet mullista. Yksi penkki täyttyi, toinen on vielä vajaa. Sunnuntaina sitten istutuspuuhiin. Kuvia tuloksista myöhemmin.
Kun penkit ovat paikoillaan, saimme mitattua myös nurmikkoalueen. Ellei laskupää (taas) heitä, lukema on 150 neliömetriä. Laitoin määrän jo tilaukseen Hornborgille heidän verkkokaupan kautta. Hornborgilta Kekkilän siirtonurmi maksaa tuolla määrällä 5 euroa neliöltä kotiinkuljetuksen kera.
Puutarhaa puuhastellessa olemme myös miehen kanssa pohtineet puutarhavalaistusta.
Puutarhaan tulisi yhteensä kolme valaisinta. Yksi terassin läheisyyteen ja kaksi muuta kukkapenkkeihin valaisemaan kulkua pihan takakulmaan, josta on pääsy ulkoilualuelle puistotielle.
Vaihtoehtoja on useampi. Mielenkiintoisimmat mutta myös kalliimmat ovat Philipsin puutarhavalaisimia mallia Ecomoods.
Minun silmääni miellyttävät Philips Ecomoods valaisimet. |
Ikävä kyllä Philipsin valaisimet ovat suhteellisen kalliita. Kuvassa näkyvät valaisimet kustantavat 150 euron molemminpuolin. Kappale.
Edullisempia valaisinmerkkejä ovat esimerkiksi Massive ja Konstsmide. Massivelta ei mieluista valaisinta löytynyt, mutta Konstsmideltä löytyi parikin: Bergamo- ja Trento-valaisimet.
Bergamovalaisin on vaalea kivipintainen valaisin. Sitä löytyy sekä pyöreänä että kulmikkaana.
Konstsmide Bergamo. |
Bergamo-valaisimissa minua mietityttää kivipinta sekä se, että pinta on valkoinen. Meillä kun ei ole mitään valkoista kotimme ulkopinnoissa... Sopivatko nämä puutarhaamme tai ovatko ne valkoisina irrallinen osa?
Varmempi mutta ehkä myös jokseenkin tylsempi vaihtoehto on metallinen Trento-valaisin. Klassisen tyylikäs, jopa tylsähkö.
Konstsmide Trento. |
Minkä puutarhavalaisimen sinä valitsisit?
Nuo Philipsit on kyllä upeita, mutta ei Bergamokaan ole lainkaan hassumpi. Itse oon meille alustavasti miettinyt sellaista kuin Massiven Graz, mutta saa nyt vielä nähdä...
VastaaPoistaMassiven Graz on meilläkin ollut alkupään listoilla, mutta tippui sitten jostain syystä pois. Bergamot varmaan ottaisimme, jos tuo valkoinen kivipinta ei häiritsisi...
PoistaMietin, että yrittäisinkö mätsätä pihavalaisimia talon ulkovalaisimiin.
VastaaPoistaMikä on muuten tuo talossa oleva ulkovalaisin nimeltään? Muistan lukeneeni pohdintoja niiden valaisimista, mutten siitä mihin päädyitte.
Talossa uleva up-down seinävalaisin on Bauhaustista hankittu Glostrup. Aiempi kirjoitus aiheesta löytyy täältä: http://projekteistaisoin.blogspot.com/2011/03/ulkovalaisimet-hankittu.html
PoistaOlemme varmaan kuitenkin päätymässä tuohon alimmassa kuvassa olevaan Trentoon. Siinä yhdistyy seinä- ja pihavalaisimen metallinen runko. Philipsit olisivat meikäläiselle entien mieleen, mutta ovat niin pi**n kalliitta.
Hei!
VastaaPoistaMillaisen maatuen laitoitte trentoon?
Hei Anonyymi!
PoistaKukkapenkissä olevat kaksi valaisinta ovat kiinnitetty puiseen ristikkoon, joka on kaivettu mullan alle. Ristikon koko antaa riittävän tuen. Kolmas valaisin on kiinnitetty ruuveilla suoraan terassipuuhun.