maanantai 26. joulukuuta 2011

Seinäkello hankittu ja asennettu

Kirjoitun reilu pari kuukautta sitten seinäkellomietinnöistäni. Kuten arvelinkin päädyimme hankkimaan Nomo OJ-kellon. Tilasin sen Palorannan verkkokaupan kautta ja toimitus sujui moitteettomasti kolmessa arkipäivässä. Väriksi valitsimme mustan ja koko on tuo pienempi, jonka halkaisija on 50 cm.

Asensin kellon (liimasin koneiston ja tuntitäplät) seinälle yhtenä yönä, kun en saanut unen päästä kiinni. Tältä se näyttää:


Tuossa taaempana kuvassa näkyy muuten valkoinen porrasjakkara, josta myös kirjoitin blogissani taannoin. Se sopii mielestäni oikein hyvin kokonaisuuteen. Jakkara on nimeltään Askel ja se on hankittu Iskusta.

4 kommenttia:

  1. Onpa tyylikäs ja hieno! Pitääkin laittaa hankintapaikka korvan taakse, jos hankkisi samanlaisen joskus itsellekin. Nyt pitää vaan ensin rakentaa talo kellon ympärille. Pariston vaihto käy ilmeisestikin ihan kätevästi, eli ei kai koko kellon koneisto ei ole hetipiti liimalla seinässä kiinni?

    VastaaPoista
  2. Hei Mika!

    Ihan hyvä pointti ja itsekin tarkistin asian kahteen otteeseen, ennen kuin liimasin kellon seinään.

    Koneistoon ja patteriin pääsee helposti käsiksi eikä se ole liimattu seinään kiinni. Taustaosan voi kiinnittää seinään joko liimalla/teipillä tai ruuvilla. Osat irtoavat toisistaan helposti ja ilman väkivaltaa, joten patteriston vaihtokin sujunee helposti.

    Kiitos, meidänkin mielestä oikein hyvän näköinen ostos :)

    VastaaPoista
  3. Moikka! Anteeksi kun tällailla kyselen joutavia vanhoista postauksista, mutta..Meillä on tuo sama kello. Tilattuna jo kahtene kertaan, kun en saa sitä toimimaan, ja nyt alan epäillä teenkö jotain väärin. Ekalla kerralla kello toimi, mutta ei jaksnaut nostaa viisaria alhaalta ylös (6-12). palautin ja sain uuden tilalle (kaupasta ilmottivat että outoa, kun kyseinen kello ollut aina kehuttu). No tämä uusi kello kun saapui, niin nyt viisari on niin löysä, että se ei edes pysy ylhäällä kun valahtaa alas! Enkö vain osaa muka laittaa niitä viisareita kiinni vai mitä ihmettä :( Kellon mukana tuli myös painava pieni pyöreä (metallinen?) osa, kuuluisiko s elaittaa johonkin, oli myös pieni levy vaahtomuovia, entäs se? Ohjeissa ei ollut niistä mainintaa mutta alan jo miettiä ovatko ne puuttuva palanen tästä mun yhtälöstä kun en saa kelloa toimimaan. Alkaa jo ottaan aivoon.. Kiva jos jaksaisit vastata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka!

      Pahoitteluni, että blogin ylläpito on viime aikoina ollut laiskan pulskeaa.

      Ikävä kuulla sinun kello-ongelmista. Meillä kello on tosiaan toiminut moitteettomasti alusta alkaen, eikä sen asentaminenkaan muistikuvani mukaan ollut kovin vaikeaa.

      Hieman jouduin miettimään mihin kohtaan nuo mustat pallukat asennetaan ja että muodosta varmasti tulee pyöreä. Mutta itse teknisen toiminnan kanssa ei ollut ongelmia - muistaakseni. Asennuksesta on jo reilu pari vuotta, enkä muista kovin tarkkaan enään...

      Poista

Kiitos, että jätät viestin! Luemme mielellämme iloisia tervehdyksiä, vinkkejä ja neuvoja!