torstai 29. joulukuuta 2011

Kodikasta lukemista välipäiville

Sain reilu kuukausi sitten postissa juuri ilmestyneen kirjan K niin kuin koti. En ole kovasti ehtinyt kirjaa lukea kiireisen marras- ja joulukuun takia, mutta nyt välipäivinä kaivoin sen uudelleen esille.


Kirjassa esitellään kuvin ja sisustusammattilaisen vinkein kymmenen suomalaista kotia. Kaikki kodit ovat erilaiset - kerrostaloasunnosta hirsitaloon - ja myös sisustustyylit edustavat kunkin omistajan omaa tyyliä. Toisin sanoen myös jokainen lukija löytänee kirjasta itseään miellyttäviä sisustusratkaisuja.

Isot ja värikkäät kuvat ovat kirjan pääroolissa. Pelkästään selaamalla sivuja inspiroituu - kuvat ovat viedä mennessään. Jokaisesta esitellystä kodista kerrotaan kodin ja sen asukkaiden tarina.

Esimerkiksi erään Huittisissa sijaitsevan 1890-luvulla rakennetun hirsihuvilan asukkaat tekevät löytöjä kirpputoreilta ja huutokaupoista. Asukkaat kertovat, että he halusivat palauttaa talon arvoisen tunnelman ja siksi kaiken vanhan esille kaivaminen alkoi heti kun talokauppa oli suoritettu. Remontti tehtiin kauniisti, harkiten ja huolella.

Huittisissa sijaitsevan vanhan hirsihuvilan eteinen on paitsi remontoitu myös sisustettu huolella ja talon vanhaa arvokkuuttaa huomioiden.
Tärkeä osa kirjan antia on myös monipuoliset ja täydentävät asiantuntijakommentit ja -vinkit. Alla esimerkiksi kuva aukeamalta, jossa sisustusarkkiteheti Hanni Koroma kertoo värien valinnasta ja värien feng shuista. Näistä jokainen sisustajamaallikko saa hyviä vinkkejä omiin sisustusprojekteihinsa.

Hei, minullakin on juuri tuollain viininpunainen tyyny! Se on H&M Homen sisustustyyny.
Kaiken kaikkiaan kirja K niin kuin koti on hyvä sijoitus tai lahja sisustajalle kuin sisustajalle.

Kirjan ovat kirjoittaneet helsinkiläinen sisustustoimittaja Heli Lahdenranta ja sisustukseen erikoistunut lehtivalokuvaaja Ulla-Maija Lähteenmäki. Opus on peräti 228 sivua paksu ja sen hinta on 32 euroa.

Suosittelen.

--
Ps. Muiden arvosteluja samaisesta kirjasta voi lukea mm. täältä:

1 kommentti:

  1. Kuulostaapa mielenkiintoiselle kirjalle. Pitää käydä tutkailemassa, jos löytyisi paikallisen kirjaston valikoimista! :)

    VastaaPoista

Kiitos, että jätät viestin! Luemme mielellämme iloisia tervehdyksiä, vinkkejä ja neuvoja!