torstai 22. syyskuuta 2011

Naapurustoa

Kiipesin lauantaina ensimmäistä kertaa katolle. Sunnuntaina palasin yläilmoihin kameran kera. Onpa tuolta ylhäältä hienot näkymät, varsinkin kun sääkin on kaunis ja syksyinen.

Ajattelin postata pari kuvaa naapurustosta Viikatetiellä niin saisitte kuvan siitä, minkälaisella alueella asumme:

Oikealla näkyy appivanhempien talo osoitteessa Viikatetie 2a. Vasemmalla rajanaapuri 1. Tästä kuvasta saa myös hyvän käsityksen siitä, miltä ajoliuskamme Viikatetielle näyttää. Tässä kuvassa mukulakivitalkoot olivat vielä kesken.
Kuva Viikatetien suuntaisesti. Vasemmalla rajanaapuri 2.
Kuvassa näkyvä tie on lähinnä Viikatetien alatonttien asukkaiden käytössä. Huomaa peltomaisema kauempana - ja olemme siis Vantaan ja Espoon rajalla, Kehä III:n sisäpuolella!
Tonttimme sivuista kaksi viettää puistoon ja metsään päin. Tuosta risteyskohdasta menee talvella ladut suoraan Luukkiin (oikealle) ja Leppävaaran urheilupuistoon (vasemmalle).
Tuonne ulkoilupolku jatkuu Leppävaaran suuntaan.

6 kommenttia:

  1. Hei,

    mistä hankitte Oversolin valaisimet?

    -Hetti

    VastaaPoista
  2. te asutte siis aivan kulmassa metsän reunassa. Paras tontti jäänyt vanhalta asuinalueelta viimeiseksi. Ei varmaan kauhean kaukana meistä..

    VastaaPoista
  3. Hetti: Otimme ne sähköurakoitsijan kautta. Hinta ei ainakaan ollut kaupan hintaa kalliimpi.

    Jutta-Mari: Ajattelin juuri samaa, kun kirjoitit, että haitte kivet läheiseltä Kivikoplalta, josta mekin hankimme omat muuri- ja mukulakivet. Kivikopla nimittäin ei ole kaukana meiltäkään. Kuvista yllä näet itse asiassa jo Espoon puolen. Eli tuo polkujen risteyskohta, jossa pieni silta on, on jo raja-aluetta.

    VastaaPoista
  4. Kiitos nopeasta vastauksesta. Meilläk(kin) urakoitsijana Terawatt. juttelin jo niistä Jussin kanssa, mutta asia vielä auki... Nytpä tiedän :)

    -Hetti

    VastaaPoista
  5. Hei
    Miten uskalsitte rakentaa kodin noin lähelle voimalinjoja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terve anonyymi!

      Voimalinjan läheisyyteen rakentamisesta on tarkat säännöt ja talomme sijaitsee niiden puitteissa. Voimalinja kulkee hyvin lähellä taloamme mutta ylittää tonttimme vain ihan viimeiseltä kulmalta.

      Poista

Kiitos, että jätät viestin! Luemme mielellämme iloisia tervehdyksiä, vinkkejä ja neuvoja!