sunnuntai 21. elokuuta 2011

Muuria ja maatöitä

Tällä viikolla saatiin tehtyä pihan tukimuurit. Aloitimme urakan jo edellisellä viikolla, mutta totesimme pian, ettei maallikko sitä pohjaa osaa tehdä kunnolla, kun maaperämmekin on sen verran haastava. Saimme siis ammattiapua tiistaina ja keskiviikkona.

Ammattikivimies teki meille pohjat ja ensimmäisen muurikivirivin, jonka jälkeen latosimme loput kivet itse. Muurin onkalot täytettiin raudalla ja betonilla. Hienon näköiset niistä tuli.

Muurikivien naputustyö on valmis.

Appiukko lyö teräspuikot muurin reikiin.
Kun teräspuikot ovat paikallaan, kolo täytetään betonilla.

Voilá! Teräspuikko ja betoni ovat paikallaan. Tähän päälle tule enään muurin kansikivi.
Job well done - ja hyvältä näyttää!
Kun tukimuurit olivat valmiit maaurakoitsija pääsi jälleen hommiin. Lauantainakin he tuossa pihalla häärivät, tasoittivat ja täryttivät pihaamme.

Kaivurilla leviteltiin kivituhkaa koko takapihalle. Tuohon oikealle tulee toinen autoapaikkamme.
Valmista jälkeä rupeaa näkymään ja etupihan kokokin valkenee vähitellen...

Kuvakulma tieltä katsottuna. Jyrkkää ajoliuskaa loivennetaan kuvassa näkyvien kasojen verran.

Naapurin ja meidän välinen tonttiraja. Aita on jäänyt hassun näköisesti kahden tukimuurin keskelle, mutta parempaan ei pystytty sopimaan naapurin kanssa.
 Pihamaa saadaan ilmeisesti valmiiksi ensi viikon aikana!

5 kommenttia:

  1. Hienot muurit! Sait kuulostamaan rakentamisen hyvin yksinkertaiselta.. :D

    Katselin ja ihastelin kateellisena viime keväänä Skotlannissa pihoilla olevia vanhoja kivimuureja ja muita kivirakennelmia.. Sellaisen kun sais pihalleen rakenneltua! Harmi, ettei niistä tule heti "vanhoja" - just sellainen kun kävis meidän pihalle..

    VastaaPoista
  2. Kyllä se itse asiassa oli helppoa sitten kun ammattilainen oli tehnyt pohjat. Pohjienteosta ei selvitty vaikka kolme kokonaista päivää yritettiin... ;-)

    VastaaPoista
  3. kieltämättä hieman erikoinen ratkaisu tuo raja. Onkohan se vaikea pitää puhtaana puiden lehdistä ja muusta....

    VastaaPoista
  4. Anonyymi: Enpä tiedä. Sen syksy saa näyttää.

    VastaaPoista
  5. Onko nuo tukimuurit erivärisiä vai vääristääkö kuva vaan? Eikö aita kannattaisi rakentaa ylemmäksi/siirtää, nyt näyttää tosi hassulta.

    VastaaPoista

Kiitos, että jätät viestin! Luemme mielellämme iloisia tervehdyksiä, vinkkejä ja neuvoja!