torstai 9. kesäkuuta 2011

Korjailua

Tällä viikolla korjaillaan viimeisiä puutteita. Näinhän jokaisessa kohteessa on ja se on osa talonrakennusprosessia. Lohduttavaa on kuitenkin se, että tämä myös tarkoittaa sitä, että olemme talonrakennusprosessiin loppuvaiheessa. Ihan kivaahan tämä on ollut, mutta onhan se myös ihan kiva, että projekti loppuu ja päästään vihdoin muuttamaan.

Talon luovutus Jämerältä meille on ensi viikon maanantaina ja viranomaisten muuttotarkastus on tiistaina. Varsinainen muutto on tarkoitus tapahtua keskiviikkona vaikkakin tuomme tavaroitamme taloon jo aiemmin viikolla.

Tällä hetkellä suurimmat korjausjäljet tehdään maalipintoihin sekä seiniin että kattoon. Parvekkeellisen olohuoneen ja toisen pikkumakuuhuoneen katot olivat tänään illalla tehty uudelleen ja tasoitettu. Maalipinta vain puuttuu.

Parvekkeelliseen huoneen katto on jo tasoitettu.
Alakerran seinät ovat suurimmilta osin jo korjattu ja maalattu uudelleen. Yläkerran seinät ovat vielä työn alla kuten alla olevista kuvista näkyy.

Hienosta konglomeraatin ruskeasta seinästä on tullut valkotäpläinen seinä...
...ja saman kohtalon on kokenut lehmuken vihreä seinä.
Poreamme on sovitettu yläkerran kylpyhuoneeseen. Amme kytketään ja testataan huomenna. Hieman naftisti tilaa kylppäriin jää, mutta poreamme oli vaan ihan pakko saada - ja onhan tuo malli markkinoiden pienikokoisin malli. Poreamme siirtyy vielä hieman lähemmäksi seinää.

Tämä kylpyhuone ei ole ainakaan koolla pilattu!
Perjantaina on tarkoitus asentaa otsalaudat ja vesikourut sekä puuttuvat kattoturvatuotteet. Talon numerokylttikin pitää vielä ruuvata paikoilleen.

Kai tämäkin talo tästä jossakin vaihteessa aika piankin valmistuu.

4 kommenttia:

  1. Muuttohan on teillä ihan kohta. Hienoa!

    VastaaPoista
  2. Poreamme on Baltecon Idea 15. Lisätietoja: http://projekteistaisoin.blogspot.com/2010/06/lisaa-poreammeasiaa.html

    VastaaPoista
  3. Tsemppiä kovasti loppumetreille!! :)

    VastaaPoista

Kiitos, että jätät viestin! Luemme mielellämme iloisia tervehdyksiä, vinkkejä ja neuvoja!