torstai 5. toukokuuta 2011

Kodin turvallisuus, osa 1

Suurin piirtein kuukauden päivät muuttoon. Jos kaikki menee hyvin. Pääsiäisen pihasuunnittelu on vaihtunut kotihälytysjärjestelmien miettimiseen...

Eräiden lähteiden mukaan Suomessa tehdään keskimäärin 30 asuntomurtoa joka päivä. Vaikea sanoa, onko se loppupeleissä paljon tai vähän - kunhan se ei kuitenkaan omalle kohdalle osuisi. Omaisuusrikoksia ei tehdä vain arvoasuntohin, vaan murtautujien kohteina ovat myös aivan tavalliset kodit.

Hyvä lukko kodin turvallisuuden perusta

Kunnon lukko ja kunnollinen avainten säilytys on suojautumisen A ja O. Myös takalukitus on perusasia, koska varkaat eivät saa takalukittua lukkoa avattua yleisesti käyttämillä menetelmillä.

Abloy Exec -avain on ns. tehdastasoinen järjestelmä, jonka lisäavaimet tehdään Abloy Oy Joensuun tehataalla vain lukituksen omistajan tilauksesta. Abloyn Exec-avainten patentti tosin raukeaa jo vuonna 2013.
Vakuutusyhtiöt suosittelevat lisäksi varmuuslukon asentamista ja yhtiöt myöntävät yleensä alennusta kotivakuutusmaksusta, mikäli varmuuslukko on olemassa. Kerrostaloasujalle takalukitus ja varmuuslukko yhdessä antavat erinomaisen murtosuojan. Lukitusturvaa voi vielä täydentää rakoraudoilla, murtosuojatapeilla, ovisilmällä ja varmuusketjulla.

Lisäturvaa hälytinjärjestelmästä

Omakotitaloasujalle tilanne saattaa kuitenkin vaatia lisäturvaa. Esimerkiksi meidän tilanteessa talo sijaitsee rauhallisella omakotitaloalueella. Talomme on kadun viimeinen talo ja tontin kahdella rajalla on metsä- ja puistoaluetta. Uljas kivitalo on vastarakennettu ja siinä on isot ikkunat. Jos voro haluaa, hän voi hyvin kurkkia meille sisälle ja tarkastella esimerkiksi kotiteatterilaitteistojamme ennen varsinaista murtoyritystä.

Suunnittelemme siis hankkivamme murtohälytinjärjestelmän. Mutta minkälaisen? Se onkin avain eri kysymys, koska markkinoilla tuntuu olevan kotihälytinjärjestelmiä jokaiseen lähtöön.

DSC-mallinen liikkeentunnistin. Useimmat liikkeentunnistimet ovat myös saatavissa ns. lemmikkieläinvarmoina. Käytännössä se tarkoittaa sitä, ettei liikkeentunnistin rekisteröi alle 25 kiloista hahmoa, eli kotieläin (ellei ole esim. iso koira kyseessä) ei laukaise hälytystä.

Mitä laitteelta tulisi vaatia?

Ilmeisesti laitteiston sertifiointi on tärkeää, jotta vakuutusyhtiö järjestelmän hyväksyy ja myöntää lisäetuja vakuutusmaksussa.

Finanssialan Keskusliitto on vuonna 2008 julkaissut kattavan ohjeen murtohälytysjärjestelmistä ja -palveluista.

Ohjeen mukaan riskiluokassa 1 (kodit ja vapaa-ajan asunnot, alin mahdollinen luokka) voidaan käyttää langattomia ilmaisimia täydentämässä järjestelmää tai koko järjestelmä voi olla langaton. Järjestelmän on oltava testattu standardin SFS-EN 50131-5-3 mukaan ja hyväksytty vähintään luokkaan 1.

Kohteessa on oltava joko kuorivalvonta lasinrikkoilmaisimilla, ovikoskettimilla tai vastaavilla kuori-ilmaisimilla toteutettuna tai tilavalvonta liikeilmaisimilla tai vastaavilla toteutettuna. Tilavalvonnan tulee kattaa huoneet, joissa säilytetään arvokasta omaisuutta ja tilat, joissa oletettu murtautuja joutuu liikkumaan kuten esimerkiksi käytävät.

Kodeissa ja vapaa-ajan asunnoissa riittää, että murto- ja sabotaasi-ilmoitukset ilmoitetaan hälytyksen yhteydessä. Murtohälytysjärjestelmästä johdettujen ilmoituksien vastaanottopaikka voi olla vahinkovakuutusyhtiöiden hyväksymä vartioimisliikkeen hälytyskeskus, poliisi tai jokin muu jatkuvasti päivystetty paikka tai yksityishenkilö.

Hälytinjärjestelmien ja turvallisuuspalveluiden kartoitus

Kartoitin parin turvallisuuspalveluyrityksen tuote- ja palvelutarjoomat sekä hinnoittelun, ja vertasin saamani tiedot kolmeen hälytinjärjestelmiä tarjoaviin yritykseen.

Tuloksien koostaminen on vielä kesken, mutta lupaan kirjoittaa niistä ja valinnoistamme hieman myöhemmin. Tuota postausta odotellessa saatte mieluusti kertoa omista kotihälytin kokemuksistanne kommentoimalla tähän kirjoitukseen :)

5 kommenttia:

  1. Oletteko harkinneet iLOQ avaimia?
    http://www.iloq.fi/fi/
    Meille on tulossa sellaiset, käyttökokemuksia ei siis vielä ole.

    VastaaPoista
  2. Tuosta avaimesta en ole ennen kuullutkaan. Jämerän avaimet käteen -pakettiin kuuluu juuri nuo mainitsemani Abloy Ecex -avaimet, eli niillä mennään.

    VastaaPoista
  3. Hei Jonna,

    Meillä on hälytysjärjestelmä Verisuren kautta, ja pelkästään hyvää sanottavaa. Järjestelmään sisältyvät toisiinsa kytketyt palovaroittimet, ovi ja ikkuna tunnistimet, liiketunnistimet ja valvontakamerat. Järjestelmä mahdollistaa täyden suojauksen tai kuorisuojauksen (voi liikkua sisällä ja talon ulkovaippa suojattu). Mikä parasta järjestelmässä ei tarvitse muistaa mitään koodeja, vaan hälytykset ohjelmoidaan ja poistetaan kulunvalvontajärjestelmistä tutuilla tägeillä.

    Koko systeemin asennus maksoi noin 500 e, mutta systeemi onkin käytännössä ikuinen; jos jokin laitteista hajoaa, patterit loppuvat tms ilmoittaa laite itse siitä keskukseen ja uusi laite tai patterit vaihdetaan veloituksetta. Kk maksu on 32e ja se kattaa kaikki palvelut, myös mahdolliset turhat hälytykset jne.

    Voin siis lämpimästi suositella, meillä pelkästään hyviä kokemuksia

    VastaaPoista
  4. Hei Anonyymi!

    Kiitos kokemuksiesi jakamisesta.

    Helpoin olisi varmasti hankkia järjestelmä vartiointiliikkeen kautta ja monet antavat sen kaupan päälle, jos sitoudut ostamaan heidän palvelujaan esim. 2 vuotta.

    Hinta vaihtelee 24-35 e/kk, mikä kuitenkin on aika paljon, mielestäni. Hmm... Täytyy vielä miettiä...

    VastaaPoista
  5. Abloy:lta on tullut myös Senta järjestelmä, jolla toi patentti raukeaa exec:ia myöhemmin ts. 2026. Toi Iloq olisi tosiaan hieno mutta sen hinnalla ilmeisesti sarjoittaa pariin kertaan abloyt uudestaan. Tosin Iloq olisi kyllä lapsiperheen ja rakennusajan järjestelmä :-)

    VastaaPoista

Kiitos, että jätät viestin! Luemme mielellämme iloisia tervehdyksiä, vinkkejä ja neuvoja!