sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Sisätyöurakoitsija valittu - talon luovutuspäivä varmistumassa

Työkiireiden ja muiden ikävien uutisten takia on yksi tärkeä asia jäänyt raportoimatta!

Kävin torstaina Jämerällä kokoustamassa Jämerän edustajan ja heidän meille valitseman sisätyöurakoitsijan kanssa. Urakoitsija on Insinööritoimisto Hannes & Seppälä, jonka edustaja tuntui oikein hyvältä ja luotettavalta tyypiltä. Tuntui siltä, että sama aaltopituus löytyi miltei heti.

Laskeskeltiin työviikkoja ja todettiin, että sisätöihin menee semmoinen 15-16 viikkoa, mikä tarkoittaisi, että TALOMME JA KOTIMME OLISI LUOVUTUSKUNNOSSA PERÄTI TOUKOKUUN PUOLESSA VÄLISSÄ! Tuntuupa se ihanalta, kun on jonkunlainen konkreettinen käsitys siitä, milloin se oma koti valmistuu! Aikataulu tarkentunee vielä tulevan viikon aikana, kun urakoitsija pääsee aloittamaan työt käytännössä.

Sovittiin myös työmaakäytännöistä ja siitä, että työmaapalaveria pidetään joka toinen torstai aamu tontilla. Palavereissa on tarkoitus käydä läpi kuluneen kahden viikon tehdyt työt ja tulevan kahden viikon tulevat työt. Palaverissa tarkistetaan myös, onko projekti on aikataulussa. Tuntuu, että nämä palaverit ryhdittävät rakentamista merkittävästi.

3 kommenttia:

  1. Upeaa! Vaikka välillä tulee huonoja uutisia (niin kuin tuo toissapostaus), niin sitten taas tulee hyviäkin uutisia!
    Ja palaverit joka toinen viikko kuulostavat... Erittäin Hyvältä!

    VastaaPoista
  2. Hienoa, että hommat etenee! Työmaapalaverit kuulostaa kyllä tosi hyvältä!

    VastaaPoista
  3. Eikös ole hienoa, kun muuttoasiakin alkaa olla aidosti edessä, tai konkreettisesti : )
    Tyhjällä tontilla on jotenkin vielä vaikea uskoa, että joskus tästä tulee vielä valmista.

    Tsemppiä... ja kohti toukokuuta!

    VastaaPoista

Kiitos, että jätät viestin! Luemme mielellämme iloisia tervehdyksiä, vinkkejä ja neuvoja!