torstai 27. tammikuuta 2011

Ensimmäinen työmaapalaveri pidetty

Tänään aamulla kello 7.30 tavattiin urakoitsija ja vastaava mestari pilkkopimeällä tontilla ensimmäisen työmaapalaverin pitoa varten. Reilussa puolessa tunnissa käytiin läpi ajankohtaiset asiat, käytännössä tulevan kahden viikon työt.

Eilen viimeinenkin oviaukko, eli teknisen tilan aukko, oli laitettu umpeen ja yön yli lämmittimet olivat olleet päällä. Lämmintä sisätiloissa ei missään nimessä vielä ollut, mutta ei kuitenkaan yhtä kylmä kuin pihalla, jossa oli parhaimmillaan -18 astetta pakkasta. Hrrrrr...

Lähdettyämme myös isotehoisempi lämmitin laitettiin päälle ja tavoitteena on aloittaa väliseinien muuraus vielä tänään tai huomenna. Seuraavan kahden viikon aikana kiviseinät railotaan, jotta saadan sähköt asennettua ilman pintavetoja. Myös katon alaslasku koolataan ja lattiaakin ruvetaan valmistelemaan lattiavalua varten. Tarkempi valmistusaikataulu varmistunee seuraavassa työmaapalaverissa parin viikon kuluttua.

Raksaporukalla tuntuu olevan hyvä ote työhön ja tuntuu siltä, että hommat luistavat jälleen. Hyvä niin.

Valokuvia en tällä kertaa työmaalta saanut pimeyden takia, yritän huomenna ehtiä tontille pari kuvaa räpsimään. Uutta postausta siis odotellessa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, että jätät viestin! Luemme mielellämme iloisia tervehdyksiä, vinkkejä ja neuvoja!