sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Lämpöä ja kondenssia

Nopeasti nuo lämmittimet lämmitävät. Appiukko oli vienyt omasta pannuhuoneesta löytämänsä vanhan lämpömittarin taloomme ja mittarissa oli tänään sunnuntaina jo 17 astetta lämmintä!


Lämmityksen myötä myös kondensaatio on lisääntynyt erityisesti ikkunapinnoissa. Huomasin jo aiemmin viikolla isojen ikkunoiden maalipinnoissa pieniä vaurioita.

Kuvassa näkyvät pienet juovat osoittavat, että maalipinta on vaurioitunut. Pinnan pitäisi olla kokonaan sileä ja yksivärinen.
Vauriot eivät luultavasti liity niinkään talon lämmitykseen vaan ennemmin siihen, että ikkunat seisoivat tontilla kuukauden päivät ennen asentamista. Juuri sinä aikana sää lauhtui merkittävästi ja on oletettavaa, että puiset osat imivät kostetutta itseensä tuolloin. Olivathan ikkunat suojattu pressulla, mutta kyllä niihin lunta tuli joka tapauksessa.

Suuri osa ikkuistamme ovat kiinteitä ikkunoita eikä niihin onneksi kondenssia ole syntynyt ikkunoiden väliin. Avattavissa ikkunoissa tilanne on toinen.

Yläkerran pikkumakuuhuoneiden avattavissa ikkunoissa on kondenssia aika paljon.
Lähikuvasta näkyy, että kondenssi on seuraavaksi valumassa puiselle ikkunakarmille. Pitänee pyyhkäistä pois, että vältymme vaurioilta.
Havainnoista on ilmoitettu Jämerälle ja sisätyöurakoitsijalle. Oletan, että reklamaation vastaanottaja on viime kädessä Domus, ja luotan siihen, että asia saadaan kuntoon ennen muuttoa omaan kotiin.

3 kommenttia:

  1. Kannattaa tosiaan noita ikkunoita vahtia ja pyyhkiä vedet säännöllisesti pois, ettei käy karmeille huonosti. Meillä oli sama tilanne viime talvena, kun talossa oli lattiavalun jäljiltä todella kova ilmankosteus ja sitten olikin kaikki ikkunat jäässä :) Keväämmällä ilmojen lämmettyä ja ikkunoiden tulviessa sulateltiin sitten jäitä hiustenkuivaimella :D

    VastaaPoista
  2. Sama ilmiö oli meillä silloin kun lämmöt pantiin päälle: vaikka rakenne oli kuivanut aika kauan, luovuttaa se kosteutta pitkään ja paljon. Kannattaa tosissaan ottaa ihan rutiiniksi kuivata noi ikkunat, sitä kosteutta nimittäin kertyy aluksi ja paljon. Semmonen 9,95 maksava kuumailmapuhallin, siis se hiusteenkuivaajan näköinen peli millä ei kuitenkaan kannata tukkaa kuivata, on kanssa tehokas noiden mahdollisten jäiden poistoon sitten. Niitäkin tuppaa tulemaan kun kosteutta on paljon ja särähtääkin pakkanen -30:tä hujakoille...

    VastaaPoista
  3. Kyllä tuo ikkunoiden pilalle meno johtuu sisällä olevasta liiallaisesta kosteudesta.

    Eli ei ole takuu asia.

    VastaaPoista

Kiitos, että jätät viestin! Luemme mielellämme iloisia tervehdyksiä, vinkkejä ja neuvoja!