tiistai 21. joulukuuta 2010

Ikkuna-asennus ei mennyt ihan putkeen...

Ikkuna-asennus oli sovittu tälle päivälle. Olin järjestänyt työasiat niin, että pystyin olemaan etänä appivanhempien luona aamupäivän, jotta pääsisin seuraamaan ja valokuvaamaan asennustouhua. Aamukahdeksalta olin siis jo raksalla ja aloitin päivän lapioimalla lunta talon sisältä pihalle. Aika absurdi tunne lapioida lunta ulos ikkunasta.

Asennusporukka saapui paikalle vasta kello 11, joten seuraaminen ja valokuvaaminen jäi osaltani aika lyhyeksi.

Ensin ihmeteteltiin asioita, jotka hankaloittavat asennusta:
  1. Ikkunoiden kantaminen yläkertaan on hankalaa, kun ei ole portaita ja telineetkin on viety pois. Tikkaita pitkin ei ikkunoita mielellään nostella. Myös olohuoneen korkean tilan yläikkunoiden asentamista varten tarvittaisiin telineitä, jonka päällä seistä.
  2. Ovet ovat vielä saapumatta, mikä tarkoittaa, että ovi-ikkunayhdistelmät voidaan asentaa vasta myöhemmin. Näitä meillä on kaksi: pääsisäänkäynnin kohdalla ja parvekkeelle viettävässä makuuhuoneessa.
  3. Todettiin, että tarvitaan nosturi isojen ikkunoiden asentamista varten. Olihan se heillä tiedossa, että isot ikkunat painavat reilusta yli 200 kg/kpl, mutta paikan nähtyään totesivat, etteivät ota riskiä - mikä mielestäni on ihan oikea päätös, vaikka tietenkin hieman harmittaakin, että työ nyt jäi kesken.
Pohdinnan jälkeen kaverit kantoivat kaikki ikkunat sisälle. Ulos jäivät vielä nuo kaksi isoa, olohuoneeseen ja ruokailutilaan tulevat ikkunat.

Tässä kannetaan olohuoneen korkean tilan yläikkunaa...
...ja tässä menee yläkerran makuuhuoneen parvekkeelle viettävä ikkuna.
Asennusmies pikkumakuuhuoneiden ikkunoiden kimpussa.
Tässä vaiheessa jouduin jättämään työmaan, mutta appiukolta tiedustelin illalla mikä tilanne on. Kolme ikkunaa plus ovelliset ikkunat ja nuo isot ikkunat ovat vielä asentamatta.
 
Ei mennyt tämä asennus ihan putkeen. Eikä lämmitystä vielä saada päälle, kun suuri osa ikkuna- ja oviaukoista ammottavat vielä tyhjillään. Eikä tällä hetkellä ole tiedossa, milloin loput ikkunoista voidaan asentaa eli milloin nosturi on saatavissa ja milloin ovet saapuvat...

4 kommenttia:

  1. Kannattaa myös tarkistaa ikkunoiden kunto ja varsinkin karmit. Meillä oli pahoja jälkiä karmeissa eli uusiksi meni kuuden ikkunan osalta 24:stä.

    VastaaPoista
  2. Teillä on vaan liian isot ikkunat :P Karmien lisäksi kannattaa muuten tarkkailla lasejakin. Meillä n. 2 kk asennuksen jälkeen huomattiin, että yhdessä ikkunassa oli lasissa halkeama (oli siis ilmestynyt itsestään). Myyjän kanssa tuota ihmeteltiin, ja ei keksitty muuta hyvää selvitystä kuin valmistusvirhe lasissa. Lasi meni takuuvaihtoon.

    VastaaPoista
  3. Kiitos vinkeistä. Täytyy tarkistaa karmit ja ikkunat muutenkin nyt asennuksen jälkeen.

    Ja Tapani, isoista ikkunoista en luovu :)

    VastaaPoista
  4. Ihanan kokoiset ikkunat. Siitä se asennus pikkuhiljaa etenee :)

    VastaaPoista

Kiitos, että jätät viestin! Luemme mielellämme iloisia tervehdyksiä, vinkkejä ja neuvoja!