perjantai 8. lokakuuta 2010

Sadas postaus - sisätilan seinät nousevat

Hämmästyin, kun huomasin, että tämä on jo 100. kirjoitukseni Projekteista isoin -blogiini. Olen hurahtanut bloggaamiseen samalla tavalla kuin rakentamiseen. Joka päivä on pakko päästä tontille ja joka päivä tekee mieli jakaa päivän kuvasaldo tai muita ajatuksia blogissa.

Lukijoitakin on kerääntynyt ihan mukavasti matkan varrella. Alkuperäinen laskuri lopetti yhteistyön kanssani reilu kuukausi sitten ja nykyinen laskuri on ollut toiminnassa vain kesäkuusta alkaen. Sen mukaan blogiani on katseltu reilusti yli 17 000 kertaa. Kuukaudessa sivuja katsellaan keskimäärin 6 700 kertaa ja päivässä 250-300 kertaa - ja luvut tuntuvat vain suurenevan. Hauskaa! Se innostaa tietenkin osaltaan jatkamaan postauksia.

Eniten liikennettä sivuille tulee Koti Lahelaan ja Talo Värjölä -blogeista. Hakuja tehdään myös Google kautta ja osa ystävistäni seuraa projektiamme Facebookin kautta.

Myös kommentointi on ollut suhteellisen vilkasta. Jokaista postausta kohti on kerääntynyt keskimäärin 2,5 kommenttia. Moni on ottanut yhteyttä myös sähköpostitse. Kommentointia ja yhteydenottoja arvostan kovasti - monet pohdinnan paikat olemme saaneet ratkaistua teidän kommenttien ja vinkkien pohjalta. Kiitos siitä!

- -

Tontilla hommat edistyy. Tänään asennettiin 1. kerroksen viimeinen harkkokerros. Sisätilan kantavat seinät muurataan myös ennen välipohjan asennusta. Ontelolaattojen asennus jäänee siis sunnuntaiksi tai ehkä jopa vasta maanantaiksi. Ontelolaattojen asentamisen jälkeen aloitetaan 2. kerroksen tekeminen. Jipii!

"Iglumme" ensimmäisen kerroksen seinät ovat viittä vaille valmiit. Ikkuna- ja oviaukkojen päälle on ilmestynyt viimeinen harkkokerros.
Nyt muurataan enää sisätilojen kantavat seinät.
Harkkojen asentaminen on tarkkaa puuhaa.
Uutta tavaraa on saapunut tontille. Tästä kulmasta näkyy pääsisäänkäynti. Pikkuikkunat oikealla ovat vieras wc:n ja pesutilan ikkunat.

3 kommenttia:

  1. Onnea vaan tuosta merkkipaalusta :) Tilastoja on aina hauska selailla välillä, ja katsoa miten paljon lukijoita käy ja mistä he tulevat.

    Nopeasti teillä nuo seinät nousevat.Varmaan saatte talon säältä suojaan ennen talven tuloa?

    VastaaPoista
  2. Vesikatto valmis jo kolmen viikon kuluttua eli hyvissä asoin ennen talvea :)

    VastaaPoista
  3. Onnittelut 100sta postauksesta! Niin se kivitalokin nousee vikkelään.:) Heti kun tontilla alkaa tapahtua, koko projektin kiinnostavuus kasvaa kyllä huimasti. Mekin ramppaamme raksallamme nyt lähes joka päivä, parhaina päivinä useita kertoja.

    VastaaPoista

Kiitos, että jätät viestin! Luemme mielellämme iloisia tervehdyksiä, vinkkejä ja neuvoja!