torstai 7. lokakuuta 2010

Oviongelmia

Tänään tontilla ei ole tapahtunut mitään kovin suurta tai valokuvauksellista. Lähinnä autokatoksen sokkelia on muurattu. Siksi keskitynkin päivän postauksessa toisiin asioihin. Oviongelmiin.

Tai ei ongelmiin vaan oikeastaan valintavaikeuksiin, kun on niin monta hyvännäköistä ovivaihtoehtoa.

Mutta ensin hieman taustaa:
    Ikkunatoimittajamme vaihtuu Tiivistä Domukseen. Syy muutokseen on Jämerän palvelukonseptien kehittäminen, jonka seurauksena myös ikkunatoimittaja vaihtuu. Meille on ihan sama, kunhan homma toimii. Domuksella on varmasti yhtä hyvät ikkunat kuin Tiivilläkin. U-arvot ainakin ovat. Ja hinnoista on jo Jämerän kanssa sovittu, joten muutoksen ei pitäisi kaiken järjen mukaan keventää lompakkoamme ainakaan sovittua enemmän.

Domuksen ikkunamyyjän yhteydenottoa odotellessa tutustuimme Domuksen tarjoamiin ulko-oviin. Jämerän pakettiin kuuluvat ulko-ovet otetaan myös sieltä. Totesimme mieheni kanssa, ettei meillä kovia vaatimuksia ulko-oven suhteen ole, ja olemme aika samoilla linjoilla ulkonäöstä. Luulisi, että valinta silloin olisi helppoa.

Tässä jokunen vaihtoehto, joita olemme eniten katselleet:

Ovimallit UOL4 ja Ofelia.
Ovimallit Pallas ja Minoris.
Ulko-oven oikealle puolelle tulee kapea, oven korkuinen ikkuna. Ulkoseinän rappaus on väriltään vaalea hiekanharmaa (hmm... mikäköhän väri "hiekanharmaa" on...). Katto, räystäät ja rännit ovat tumman harmaita.

Nämä speksit huomioon ottaen, oven väri olisi tumman harmaa. Valkoinen ei ainakaan tuohon sovi. Toki kaikkia näitä malleja saa kaikissa väreissä - ymmärtääkseni.

Ylärivissä olevat ovimallit OUL4 ja Ofelia ovat aika tavanomaisia. Vähiten pidän UOL4-mallista, toisaalta ehkä kuvan valkoinen väri sekoittaa ajatuksia. Mielenkiintoisimmat vaihtoehdot ovat Pallas ja Minaris. Pallas miellyttää silmää ehkä hilkun verran enemmän. Toisaalta Minaris-oven pyöreä ikkuna rikkoo kivitalon muuten suoraviivaista ja ryhdikästä ulkomuotoa kivasti.

Suurin kysymys onkin, tarvitseeko ulko-oven olla samanlainen kuin pesuhuoneen terassin puolelle avautuva ovi. Jos näin, valintamme on varmaan tuo Minaris. Täytyy vielä fiilistellä ja pohtia. Hyvä olisi nähdä vaihtoehdot ihan livenäkin.

Varsinaisen ulko-oven ja pesuhuoneen ulko-oven lisäksi meille tulee kaksi tämmöistä lasiovea:

PAOL kokolasinen parveke- ja terassiovi
Yksi kokolasisista ovista tulee keittiö-/ruokailutilaan ja siitä pääsee terassille. Toinen lasiovi tulee yläkerran makuuhuoneeseen ja siitä pääsee parvekkeelle.

Nyt odotellaan siis vaan, että Domuksen myyjä on yhteydessä meihin.

2 kommenttia:

  1. Kyllä mää kans noista teiän taloon ottasin sen pyöreäikkunaisen:). Ääni sille siis.

    VastaaPoista
  2. Meillä oli edellisessä talossa tuollainen pyöreä, joten nyt äänestäisin tuota Pallasta. Meille tulee vähän sen kaltainen:
    http://kotilahelaan.blogspot.com/2010/06/ovista-ja-ikkunoista.html

    VastaaPoista

Kiitos, että jätät viestin! Luemme mielellämme iloisia tervehdyksiä, vinkkejä ja neuvoja!