sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Kuvia yläkerrasta

Uskalsin vihdoin kivetä tikkaita ylös toiseen kerrokseen. Ihanalta näyttää!

Tässä näkyy päämakuuhuone terassilta katsottuna. Kuvassa näkyy myös kohta, joka on muurattu väärin, eli oviaukon pitäisi olla oikealla ja ikkuna vasemmalla. Onneksi tämä saadan kuitenkin korjattua!
Toisen kerroksen pikkumakuuhuoneet. Väliseinä on vielä muuraamatta.
Näkymä yläkerran aulasta. Alhaalla näkyy olohuone ja olohuoneen isot ikkunat. Valoa taloon tuo myös pitkulaiset yläikkunat. Puistonäkymä on ihana myös täältä katsottuna.
Olohuoneen ikkunat terassilta nähtynä.
Mukana tontilla oli lauantaina myös veli ja hänen tyttöystävänsä. Olivathan he aika otettuja, kuinka isosta projektista oikeasti on kysymys.

Miehet pistettiin korjaamaan loppukesällä kaadetun männyn pölkyt appivanhempien talon kulmalle, jossa ne sitten on helpompi pilkkoa klapeiksi. Naiset täyttivät viisi sadan litran jätesäkkiä erilaisella työmaajätteellä, kaikkea styroksista muoveihin ja metallipalasiin. Kiitoksia avusta talkooväelle!

Todistusaineistoa siitä, että miehet olivat ahkeria :)
Näkymä pikkumakuuhuoneen ikkunasta.

2 kommenttia:

  1. Teillä asiat ovat edenneet vauhdilla. En olis ikinä uskonut, miten nopeasti kivitalo nousee. Kyllä sitä aina saa puhtia rakentamiseen kun näkee mitä on jo valmiina.

    VastaaPoista

Kiitos, että jätät viestin! Luemme mielellämme iloisia tervehdyksiä, vinkkejä ja neuvoja!