maanantai 6. syyskuuta 2010

Habitare oli pettymys

Kävin ystäväni kanssa Habitare-messuilla. Tunnissa olimme kahlanneet läpi ne osastot, jotka kiinnostivat. Esitteitä napsin mukaan lähinnä kotiteatteriosastolta. Pari "rättiteline"-esitettäkin ja yksi valaisinopas tarttuivat myös mukaan matkaan.

Kotiteatteriosastolla puhuin eniten Sony Centerin edustajan kanssa. "Aukko", johon kotiteatterimme laskeutuva piirtoheitinkangas tulee, on hankala muiden audiolaitteiden asentamisen kannalta. Kaijuttimia ei saa mitenkään siististi paikoilleen. Lattialle ne eivät voi olla, koska siinä ne olisivat kulkutiellä, ja valkoiselle seinälle ei tee mieli asentaa mustia kaiuttimia. Valkoisia siroja kaiuttimia ei monella kaiutinmerkillä ole tarjota. Bosen kaiuttimet ovat ilmeisesti markkinoiden pienemmät valkoiset kaiuttimet. Pitää vielä näitä tutkailla vähän lisää...

Näistä niin sanotuista "rättitelineistä", eli kylpyhuoneeseen tulevista metallisista kuivaustelineistä, on kyllä sanottava, että ne ovat silmää hyväilevän hienon näköisiä. Esimerkiksi kotimaisen Rej Designin telineet ovat kauniit. Erityisesti tykkäsin mallista Bamboo Quartet (vasemmalla). Yksinkertainen ja kaunis mutta kallis. Kyseinen sähkökäytteinen mallin lähtöhinta on peräti 585,51 euroa! 

Edullisimpia vaihtoehtoja löytyy Sentakia-nimisestä yrityksestä. Esimerkiksi oheinen XY-4-malli (oikealla) on vähintään yhtä mukavan näköinen kuin yllä mainittu, ja hintakin on alle 300 euroa.

Onkohan kellään kokemusta tästä merkistä/toimittajasta tai vinkkejä mistä muualta kuivaustelineitä vielä voisi katsoa?

Syy, miksi olemme asentamassa sähkölämmitteistä kuivaustelinettä eikä vesikiertoista, on selvä. Tilassa on vesikiertoinen lattilämmitys ja kun myös sauna on päällä suihkutellessa tulee aika kuuma, ellei rättitelinettä saa pois päältä. Ja sähkökäyttöisen telineen voi laittaa päälle silloin, kun sitä tarvitsee. Suurimman osan ajasta se tulee varmaan olemaan poiskytkettynä, ainakin meillä.

Valaisinosasto oli Habitaren ehkä suurin pettymys. Etsimme edelleen näyttävää valaisinta korkeaan olohuoneeseemme, mutta semmoista ei vaan tunnu löytävän. Kyllähän niitä valaisintoimittajia messuilla oli, mutta he eivät anna tuoteluetteloita kuluttajille - niitä annetaan VAIN ammattilaisille. Onpa tuo muuten harvinaisen tyhmää. Okei, ymmärrän, että opukset ovat kalliita tuottaa, kun ne on painettu paksulle ja niin kiiltävälle paperille, mutta kuitenkin... Ärsyttää. Selaisin paljon mieluummin fyysistä tuoteluetteloa kuin nettiä. Tunnustan, että olen aina ollut "paperi-ihminen".

6 kommenttia:

  1. Löytyy noita valkoisia kaiuttimia muiltakin valmistajilta. AudioProlla on ainakin Avanti ja AllRoom sarjoissa valkoisia seinämalleja, Precision sarjaa (hopeinen) sanovat "sisustajan unelmaksi". Käy vilkaisemassa audiopro.fi ja lataa esitteet, koska suomenkieliset nettisivut eivät näytä kaikkia vaihtoehtoja. Audiopro.com:ssa on enemmän malleja näkyvillä. Näköjään ruotsalaiset ovat laiskoja suomentajia ;)

    Onnea vaan valaisinten metsästykseen. Se oli meilläkin erittäin hankala operaatio.

    VastaaPoista
  2. Meillekin tulee todennäköisesti sitten joskus tuollainen sähkölämmitteinen kuivausteline. Saa tosiaan pistää sen päälle aina silloin kun tarvitsee. :) Suosittelen kiinnittämään huomiota siihen, millainen käynnistysnappula siinä on. Edellisessä työpaikassa oli sellainen on-off -painike, jonka päällä oli sellainen muovilärpäke. Varmaan ihan hyvä idea se muovi siinä, mutta aikojen saatossa se oli muuttunut sellaiseksi, että sitä oli todella hankala painaa. Eli sen saattoi saada päälle, mutta kun selkänsä käänsi, niin se oli jo sammunut. Voihan sellaisia toimiviakin olla, mutta tämä nyt oli oma kokemus. :)

    VastaaPoista
  3. Moi!
    Habitaressa käytiin mekin, ja samoja rättipattereita pohdittiin. Sentakialla on tuotanto Kiinassa ja siksi hinnat lähes puolet halvempia kuin RejDesignin, Heidän tuotanto taas kokonaan Järvenpäässä. Pakko suosia suomalaista ja olihan ne ulkonäöltäänkin kauniimpia.

    VastaaPoista
  4. Kiitos vinkistä Tapani! Kävinkin heti katsomassa. Ihan hyvältä vaikuttaa, pitää tutustua paremmin. Suurin haaste onkin noiden kaiuttimien koko. Saisivat olla pienet ja sirot, mutta samalla äänentoistoltaan laadukkaat. Pitää varmaan selata vanhoja TM-kirjoituksia...

    VastaaPoista
  5. Pieni ja laadukas kaiutin on fysikaalinen mahdottomuus. Onhan niitä pieniä satelliittikaiutimia vaikka minkälaisia, mutta kuuluu varmaan äänenlaadussa sitten koko. Pienet kaiuttimet tarvitsevat sitten kaveriksi erityisen laadukkaan subwooferin. Tietty yksi ratkaisu on upottaa kaiuttimet seinään jos ei mikään muu auta ;)

    VastaaPoista
  6. Sinänsä sillä ei ole mitään väliä, onko "rättipatteri" sähkö- vai vesilämmitteinen, molemmat saa päälle ja pois. Sähkötoimisessa on on/off kytkin ja vesitoimisessa on hana, josta vedenkierron voi vetää kiinni. Eli pointtini oli vain, ettei kiertovesilämmitteinen patterikaan koko aikaa lämmitä, vain silloin kuin itse haluatte. Itsekin Ollaan ottamassa tuota sähkötoimista, kun ei tajuttu tarpeeksi ajoissa ajatella asiaa ja putkistot ovat jo omassa projektissa vedetyt. Tsemppiä rakenteluun!

    VastaaPoista

Kiitos, että jätät viestin! Luemme mielellämme iloisia tervehdyksiä, vinkkejä ja neuvoja!