lauantai 24. huhtikuuta 2010

Takkavalintoja

Jokunen aika sitten teimme päätöksen takasta. Katsoimme pitkään Tulikiven uutta Ksenia-takkaa, josta myös julkaisin kuvan blogissani. Tulikiven takka hormeineen asennettuna ja rahtikuluineen olisi kuitenkin loppupeleissä ollut aika kallis vaihtoehto. Viimeisin tarjous, jonka saimme, oli 8 000 euron kieppeillä.

Loppujen lopuksi saimme tutun kautta yhteyden muurariin, joka on uransa aikana muurannut satoja takkoja omakotitaloihin. Tapasimme ja keskustelimme, ja hänen kautta saamme paikalle muuratun takan Tulikiven hintaan verrattuna lähes puoleen hintaan. Hänellä on ilmeisesti sopimushinnat Tiilerin kanssa, ja siksi kaksipuoleinen takkamme tehdään Tiilerin Tupla-Lauri -nimisen takan mallin mukaan, mutta ilman linkin takaa löytyvän kuvan ulokkeita ja pikkuhyllyjä. Vaikkakin takka muurataan tiilestä ja sen koko on Tulikiven takaa isompi, ulkonäkö on samanlainen slammattu valkoinen tai vaalea. Ja kookkaampi takka on myös varaavampi, mikä on plussaa.

Takkaluukuksi valitsimme muurarimme suosituksesta valurautaluukun. Se kuulemma kestää vuosia eikä niissä juurikaan käytössä esiinny vikoja samalla lailla kuin teräksisissä. Löysimme alla olevan mieleisen takkaluukun, jossa yhdistyy kaipaamamme tyylikkyys ja iso lasipinta käytännölliseen valurautarunkoon.



Pislan takkaluukku HTT 601. Lisätietoja Pislan kotisivuilta.

Luukku on kooltaan 410 x 410 mm ja se on tarpeeksi tiivis, jotta se sopii kaksipuoleisen takan käyttöön. Luukku voidaan asentaa sekä oikea- että vasenkätisesti, ja siinä on lähes huomaamaton vedonsäätö sekä ylä- että alareunassa. Listat sekä kahva ovat harjattua ruostumatonta terästä. Luukun lasin reunat ovat tummennetut.

Tällä mennään!

2 kommenttia:

  1. Minkälainen hormi teillä on suunnitteilla tuohon Tupla-Lauriin?

    Mekin haaveilemme Tulikiven takasta (Vasa) kevythormilla, mutta tuo hinta on kyllä merkittävä kysymys ja mahdollisesti jopa kynnys sellainen. Joissain asioissa on vain ihan pakko yrittää säätää, jotta kustannukset pysyvät kurissa...

    VastaaPoista
  2. Tupla-Lauriin tulee valmishormi, kuten myös Tulikiven takkaan oli tarkoitus tulla. Hormin hintaa nostaa korkea kattokorkeus. Teräshormi ei kustannuksiltaan ole vaihtoehto.

    VastaaPoista

Kiitos, että jätät viestin! Luemme mielellämme iloisia tervehdyksiä, vinkkejä ja neuvoja!