maanantai 4. tammikuuta 2010

92-11-37-24

ILMOITUS
Tammikuun 1. päivänä 2000 voimaantulleen kiinteistönmuodostamisasetuksen 58 §:n mukaisesti ilmoitetaan, että tontti 92-11-37-24 on merkitty kiinteistörekisteriin 22.12.2009.


Vantaan kaupungin Mittausosaston ilmoitus saapui postiluukustamme sisään juuri ennen vuoden vaihdetta. Hämmästelimme jälleen kerran kuinka nopeasti ja kuitenkin suhteellisen pienellä vaivalla asiat etenevät byrokratiasta tunnetussa kaupungin virastotalossa. Onhan se totta, että asioiden hoitaminen henkilökohtaisesti paikan päällä on haastavaa ottaen huomioon kaupungin palveluaika klo 8-16 ja viraston sijainti (Tikkurila, Vantaa) suhteessa oman työpaikan sijaintiin (Helsingin keskusta), mutta muilta osin kaikki on sujunut vaivatta ja nopeasti. Itse asiassa olemme peräti kuukauden etuajassa mitä tulee viranomaisyhteyksiin. Olimme jopa varautuneet siihen, että tontti on lohkottu vasta tammikuun loppuun mennessä.

Ilmoituksen myötä vahvistui, että tonttimme virallinen kiinteistötunnus on 92-11-37-24, pinta-ala on tasan 687 m2 ja tarkka osoite on Viikatetie 2b. Tontin lohkomistoimituksen yhteydessä oli myös perustettu tarvitsemamme rasitteet naapuritontteihin: kulkuyhteys, vesi-, puhelin-, sähkö- ja viemärijohto sekä jätteiden kokoamispaikka. Myös rajapyykit oli tarkistettu ja tarpeen mukaan uusittu.

Viikkoa myöhemmin tuli odotettu lasku perässä: 1 440 euroa kaikki yhteensä lohkomiseen ja rasitteiden perustamiseen liittyen.

Seuraavaksi voisimme jo laittaa rakennuslupahakemukset vireille, mutta sitä ennen on odotettava talonrakentajien kustannuslaskelmia, tehtävä valinta rakennuttajasta ja viimeisteltävä piirustukset lupahakemusta varten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, että jätät viestin! Luemme mielellämme iloisia tervehdyksiä, vinkkejä ja neuvoja!