lauantai 26. huhtikuuta 2014

Parveketerassin puiset kaiteet

Rakennusluvan mukaan naapurin suuntaan pitää olla 1,7 metriä korkea näköeste. Pohdimme tovin, mitkä kriteerit rakennusvalvonnan tulkinnan mukaan näköesteen pitää täyttää. Googlasimme ja pohdimme hieman lisää. Laskimme euroja, että kannattaako tilata valmiina elementtinä tai rakentaa itse.

Päädyimme siihen,  että näköeste tarkoittaa aitaa, josta suoraan katsottuna ei näe läpi. Jotta kaiteesta ei tulisi liian masiivinen ja vahingoittuisi tuulessa, ilmavirtaukset hoituvat väliköillä. Jos kahden riman välistä katsoo esimerkiksi vinosti ylöspäin, siitä näkee taivaan.

Päädyimme myös siihen, että kaide-elementit kannattaa rakentaa itse. Säästyy siinä kuitenkin useampi satanen.

Piirsin puisen kaiteen nikkarointisuunnitelman, tämmöisen:


Kaiteisiin tarvittava puutavara sekä petsi maksoi Byggmaxista hankittuna yhteensä noin 700 euroa. Tilattuna kaiteet olisivat maksaneet vähintään reilu 1 000 euroa.

2 kommenttia:

  1. Aika siro ja edullinen. Meille pitäisi tehdä kadulle päin vastaavan näköistä, ja on ajateltu sitä varten 50x50 "ripaa". Ehkä pitäisikin sahata tämä vielä yhden kerran halki, niin olisi samanlaista 20x45 tai sinne päin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi!

      50x50 kuulostaa aika jykevältä. Tuo meidän vaihtoehto näyttä ainakin kivalta ja on ihan tarpeeksi jykevä. 50x50 käytimme tolpissa.

      Tuota pienempää löytyy varmaan oikean kokoisena valmiiksikin ettei tarvitse sahata itse. Menee aika työläksi muuten...

      T. Jonna

      Poista

Kiitos, että jätät viestin! Luemme mielellämme iloisia tervehdyksiä, vinkkejä ja neuvoja!