keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Nopeaa toimintaa - vesi ja sähköt ovat jo asennettu!

Aamupäivällä kaivutyöt jatkuivat. Pääsin tontille jälleen vasta puolilta päivin ja pettymyksekseni kaikki strategiset ja valokuvattavat työvaiheet oli jo suoritettu.

Loput tien kaivusta oli sujunut ongelmitta, koska lämpöpuhallin oli onnistuneesti sulattanut jäisen maan. Vesiputki oli löydetty ja kaivettu esille, ja HSY:n miehet olivat itse asiassa asentaneet sen saman tien.

Myös sähköasentajat olivat käyneet aamupäivällä ja tonttikeskus nojaa nyt sopivasti ulkoseinää vasten, eli senkin puolen kaikki on ok.

ABB:n tonttikeskus asennettuna.
Saapuessani tontille, monttua oltiin jo täyttämässä. Lähipäivinä - ellei lunta sada aivan tolkuttomasti - on tarkoitus tuoda tontille soraa ajoliuskaa ja sokkelin täyttöä varten. Tällä hetkellä tupruttaa lunta ihan vähän, ja pakkaskelejä on luvattu loppuviikoksi.

Kaivuri täyttöpuuhissa. Sininen "keppi" on veden sulkuventtiili.
Maata tiivistetään maakerrosten välillä.
Ai niin, myös ulko-ovitoimitus oli sapunut tontille aamupäivän aikana. Kyseessä ei valitettavasti ollut lasiovet vaan korjausmaalattu, alakerran suihkutilaan tuleva Minoris-ovi.

2 kommenttia:

  1. Ihanaa että teilläkin vaihteeksi joku asia sujuu mutkattomasti!

    VastaaPoista
  2. Hienoa, että vesi kulkee ja sähköasennuskin on tehty. Meillä on samanlainen urakka edessä tässä kevään edetessä. Sitä odotellessa. On mukavaa, kun hommat hoituvat ja asiat menee eteenpäin.

    VastaaPoista

Kiitos, että jätät viestin! Luemme mielellämme iloisia tervehdyksiä, vinkkejä ja neuvoja!