lauantai 6. marraskuuta 2010

Edistystä viikolla 44

Tällä viikolla on jälleen monta pikkujuttua saatu edistetty. KVV-työnjohtajan kanssa on ollut tontilla palaveri, jossa käytiin läpi suunnitelmat ja tekemiset sekä haasteet liittyen tonttimme pehmeään maaperään.

Maaurakoitsijan piti myös osallistua palaveriin, mutta hän sairastui eikä päässyt paikalle. No, tavataan maaurakoitsijan kanssa sitten ensi viikolla. Ensi viikolla myös nosturi viedään tontilta pois ja maatyöt voivat jälleen alkaa.

Perjantaina vahvistimme Domukselle lopullisesti ikkunatilauksen. Alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen vaihdoimme saunan pesuhuoneen kokolasisen oven tavalliseen ulko-oveen. Kokolasinen ovi ei kestä kosteutta ja suihkuista tulevaa vesiroisketta yhtä hyvin kuin ulko-ovi. Lisäksi oli kyllä jossakin tapahtunut virhe suunnittelussa, koska kokolasinen terassiovi ei kyllä sovi suihkutilaan - ellei ohikäveleville ulkoilijoille tee kovasti mieli nakuilla.

Päädyimme ottamaan myös kaihtimet Domukselta. Kaksi ikkunaa jätimme ilman kaihtimia, koska niihin tarvitaan motorisoidut kaihdinratkaisut. Kyseiset ikkunat ovat tuon korkean tilan yläikkunat, eikä niihin pääse käsiksi ilman erikoiskorkeita tikkaita.

Domuksen kaihtimien hinta ei ollut muita tarjoajia kalliimpi ja lisäksi, kuten joku tässä blogissa kommentoikin, mahdollinen reklamointi on helpompaa, kun kaikki on otettu samasta paikasta. No toivottavasti kaikki sujuu mallikkaasti, eikä reklamoida tarvitsisi lainkaan. Ainakin Domuksen myyjän luoma ilmapiiri on ollut kaikin puolin asiantuntevaa - toivottavasti myös asentajat ovat yhtä osaavia.

Tontilla katto on valmis niin pitkälle kuin sitä pystyy tekemään ennenkuin IV- ja sähkötyöt on saatu tehtyä alta pois.

Kattorakenne on niin valmis kuin olla voi. Nyt pitää saada IV- ja sähkötytö tehtyä alta pois. Ensi viikolla saadan tiiletkin asennettua.
Perjantaina ainakin joku IV-porukka oli ollut raksalla tekemässä alustavia merkintöjä ja vetoja. Katolle en uskaltautunut katsomaan, mutta appiukko oli nähnyt ne perjantaina päivällä ja toki todistusaineistoa löytyi myös talon sisältä.

LVI-urakoitsija on käynyt merkkaamassa spraymalilla viemäreoden kohdat. Tässä näkyy kuvan etuosasta katsoen ensin alakerran wc:n viemärit (pesuallas ja wc-pönttö), taaempana näkyy saunatilan lattiakaivo.
Sunnuntaina mennään tontille siivoamaan.

3 kommenttia:

  1. Luulisi että lasiovi kestää kosteutta ja roiskeita paremmin kuin tavallinen ulko-ovi?

    VastaaPoista
  2. Niinpä. Kyse ei kuitenkaan ole niinkään itse ovesta vaan kokonaisuudesta eli myös karmista. Ulko-oven karmi, kuten myös ovi itsessään, on suunniteltu kestämään roisketta paremmin, pinnoite jne. Pitäähän sen kestää ulkona säässä kuin säässä.

    VastaaPoista
  3. Etsit suurta määrää yrityksen elvyttämiseen tai etsit lainaa talon ostamiseen.
    Voimme tarjota sinulle tämän lainan.

    Sähköposti: info@creditfinance-bank.com
    Mikä numero on: +33784505888
    Verkkosivusto: https://www.creditfinance-bank.com

    VastaaPoista

Kiitos, että jätät viestin! Luemme mielellämme iloisia tervehdyksiä, vinkkejä ja neuvoja!