maanantai 4. lokakuuta 2010

Ontelolaatat ja pari kerrosta sokkelia lisää

Työpäivän jälkeen suuntasimme tontille tarkistamaan päivän tulokset. Päivän aikana oli ontelolaatat saatu asennettua ja sokkelia oli muurattu pari kerrosta lisää.

Joku kysyi eilisen blogipäivityksen johdosta, miksei sokkeliin tule kulkuaukkoa tai edes tarkistusluukkua tuulettuvaan alatilaan. Selvittelin asiaa rakennesuunnittelijalta, joka rauhoitteli, että semmoinen kyllä tulee, mutta rapun alla olevan lattialuukun muodossa. Appiukko, joka on aikamoinen rakentajataituri itsekin, oli kuulemma aamulla hänkin hädissään ja varmaa siitä, että virolaiset raksamiehet olivat mokanneet. Onneksi näin siis ei kuitenkaan ollut, vaan kaikki etenee suunnitelmien mukaisesti.

Ontelolaatat asennettuna. Vasemmassa laidassa näkyy reikä lattiassa. Siihen kohtaan tulee rappu ja kulkuluukku alapohjaan.
Jokunen hassu harkko jäi laittamatta tänään. Tuosta jatketaan huomenna tiivistämällä reunat styroksilla ja Makroflexilla.
Kun laidat ovat tiivistetty valetaan ontelolaatojen välit yhteen.
Tiistaina ontelolaatat valetaan paikoilleen ja keskiviikkona työ jatkuu seinien muurauksella. Neljän viikon kuluttua kattotiiletkin ovat jo laitettu ja nosturi purettu.

Kun nosturi on purettu pois tieltä maaurakoitsija pääsee taas töihin. Ensimmäiseksi tehdään ajoliuska ja upotetaan siihen tulevat vesi- ja sähköpuket. Siten saadaan tontille oma sähkökeskus ja lämmöt laitetaan päälle. Viimeiseksi kaivetaan viemärit. Näitä aikatauluja ja muita asioita sain järjestettyä tänään.

Huomenna aamulla tapaan LVI-suunnittelijan. Tavoitteena on saada LVI-suunnitelmat lopullisesti kondikseen ja leimattua. LVI-työnjohtajaakin kaivataan vielä, mutta sekin löytynee joko maaurakoitsijan tai LVI-suunnittelijan kautta.

5 kommenttia:

  1. Hienoa, että teillä homma lähti lopulta vauhdilla käyntiin! Ilo lukea alun vaikeuksien jälkeen:).

    VastaaPoista
  2. Hienoa, että hommat sujuvat nopeaan tahtiin vaikean alkutaisteluiden jälkeen :)

    Propsit siitä, että käyt tontilla usein katsomassa miten työt etenee ;) Vaikka olisikin "vain" rakennuttajana projektissa, pitää töiden etenemistä ja ns. oikein tekemistä vahtia silmä kovana.

    VastaaPoista
  3. Aika erikoinen ratkaisu tehdä kulkuaukko alapohjaan talon sisältä. Siinä on meinaa aika iso lämpövuotoriski. Ja aika harvoin sinne alapohjaan on kuitenkin tarvetta mennä.

    Meillä LVI-urakoitsija toimi itse nimettynä LVI-vastaavana, kannattaa siltäkin suunnalta kysellä.

    VastaaPoista
  4. Meille tulee myös tuollainen lattialuukku.

    VastaaPoista
  5. Meillekin oli kulkuaukko suunniteltu rakennesuunnittelijan toimesta ensin sisätiloihin, mutta siirsimme sen sitten talon sokkeliin ulkopuolelle.

    VastaaPoista

Kiitos, että jätät viestin! Luemme mielellämme iloisia tervehdyksiä, vinkkejä ja neuvoja!