maanantai 26. heinäkuuta 2010

Kuoppa ja putkia

Tontillamme, suurin piirtein siihen viemäriputken paikalle, on kaivettu testikuoppa. Siinä kokeiltiin, paljonko turvetta on ennenkuin oikea, harmaa savi tulee esille. Testi osoitti, että siinä kohdassa vastaus on reilu kaksi metriä turvetta.

Kuopan pohjalle on kertynyt viimeöisestä sateesta
vettä. Kuvasta näkyy kuitenkin harmaa savireunus
ennen ruskeaa turvekerrosta.

Se on huono juttu, koska maapohjatutkimuksen mukaan kaikki semmoinen maa-aines pitäisi poistaa talon alta. Jos lasketaan vaikka, että kyseinen alue olisi 100 m2 x 2 metriä syvä se tarkoittaa aika paljon kamaa jätelaitokselle. Ja sen jälkeen onkin hyvä kysymys, millä aineella kolo täytetään ja paljonko se aine kustantaa. Tai rakennetaanko peräti maapohjainen kellari?

Tarvitsemme siis tähän tilanteeseen tarkemman suunnitelman. Sitä varten joudumme odottamaan ensi viikon maanantaihin asti, jolloin maaperän pohjatutkimuksen tehnyt kaveri palaa lomiltaan. Toivottavasti hän sitten pääsee käymään tontilla heti maanantaina...

Putkia ja muuta kamaa lastattiin ajoliuskalle.

Vaikkakin putkia ja muita maaurakkaan tarvittavia välineitä toimitettiin tänään, emme pääse asiossa eteenpäin. Myöskään ajoliuskaa ei voi ruveta tekemään, koska siinäkin odotamme LVI-suunnittelijan lomalta paluuta ensi maanantaina. Vesiputket, kun asennetaan alimmaiseksi ja lvi-suunnitelmista kun vielä puuttuu leimat... [huokaus]

Odottavan aika käy pitkäksi - vai miten se menikään...?

3 kommenttia:

  1. No voi ei... Odottavan aika ON pitkä. Meillä on Villa Ainalassa sellainen tilanne, että täytämme piha-alueita, kunhan löydämme maata. Olemme jo laittaneetkin samaa kiertämään raksoille. Että jos tuon maan vieminen kaatopaikalle maksaa maltaita, meiltä löytyisi teille ilmainen "kaatopaikka". Jos kiinnostaa, niin voisimme meilailla asiasta tarkemmin.

    VastaaPoista
  2. Aika paha yllätys. Eikö pohjatutkimus paljastanut pehmeää maata? Jos pitää talon alta kaivaa 2 metriä maata pois, niin houkuttelisi kyllä kellaritilana hyödyntää se. Tosin kustannuksia siitäkin tulee, ei se kellari ilmaista lisätilaa ole. Ja sitten jos taloon tekee kellarin, niin voisi pistää koko pohjapiirrustuksen uusiksi, kun vaikkapa saunatilat voisi hyvin pistää kellariin jne. Ja mitäköhän rakennusvirasto sitten sanoisi tuollaiseen yllättäen lisättyyn kellariin, paha sanoa. Eli voipi olla liikaa muutoksia tässä vaiheessa, kun on muutenkin aikataulu tiukalla, mutta voihan sitä aina yrittää. Pikana vaan yhteys pääsuunnittelijaan ja vastaavaan mestariin ja vaihtoehdot pöydälle. Jos talo tehdään kuitenkin harkoista, niin sen suhteen ei pitäisi olla ongelma. Elementtitaloon ei varmaan enää tässä vaiheessa saisi muutoksia tehtyä...

    VastaaPoista
  3. Joo, pitää nyt vaan odottaa maanantaita, että tuo pohjatutkimusyhtiön jannu palaa lomilta. Sitten tiedämme paremmin. Itse tutkimuksessa, joka tehtiin viime lokakuussa, ei saanut parempaa selvyyttä kuin "pehmeää maa-ainesta". Koska pohjavesi on lähellä oikea kellarikerros maksaisi maltaita ja vaatisi kokonaan uuden arkkitehtisuunnitelma ja rakennusluvan. Sen sijasta harkoilla tehty maapohjainen kellari on ilmeisesti mahdollinen - ainakin sitä voisi sitten käyttää varastointitilana, kun meillä ei sitä kovin paljon ylimääräistä olekaan.

    Kirsikka, laitan sulle meiliä tulemaan!

    VastaaPoista

Kiitos, että jätät viestin! Luemme mielellämme iloisia tervehdyksiä, vinkkejä ja neuvoja!