perjantai 23. heinäkuuta 2010

Kaivuri kaivaa tontilla, savea ja turvetta...

Kaivuri on nyt pari päivää tehnyt työtä tontillamme. Toissa päivänä aloitettiin työmaaliikenteen liuskan kaivaminen ja eilen siirryttiin talon monttua kaivamaan. Ensimmäinen 40-50 senttimetrin pintaraapaisu oli kuivaa ja pölyävää turvetta, jonka jälkeen ollaan kaivettu savea.

Pintaraapaisu talon paikalta. Kaivurin takana näkyy työmaaliikenteen väylä.

Tontti on niin pehmeä, että kaivurikin tuntuu uppoavan sinne, ellei käytä kauhaa nostaakseen itse itsensä takaisin ylös. Sen verran savinen maa on kuivallakin kelillä, että maaperä ihan hölskyy jalkojen alla, kun saappailla sen päällä kävelee. Pintavesi pitäisi olla aika lähellä maapintaa, mutta onneksi näin kuivilla keleillä sitä ei ainakaan vielä ole näkynyt. Voi olla, että tulee ongelmia, kun aletaan kaivamaan viemäriputkelle koloa...

Tuonne se kaivuri meinasi upota. Taustalla siis talon montun alku.

Eilen illalla tehtiin taas halkoja mieheni kanssa. Pöllypino ei ikinä tunnu pienenevän vaikka klapipino kyllä kasvaa.

Tästä kasasta puuttuu vielä yksi iso mänty. Onneksi meillä on käytössämme taustalla näkyvä halkokone.  Meinaan, ettei ihan pelkällä kirveellä tarvitse - se olisi aika rankaa...

Tänään pidämme "vapaapäivän" puutöistä. Lauantaina suunnittelemme sitten urakoivamme oikein kunnolla.

6 kommenttia:

  1. Hienoa, että pääsitte vaikeuksien kautta lopulta tähän vaiheeseen. Se on hieno fiilis kun kaivinkone iskee kauhan maahan ja alkaa jotain konkreettista tapahtumaan tontilla :)

    VastaaPoista
  2. Itsekkin muistan hetken kun kaivuri saapui tontille. Ajatus siitä, että kohta tässä on ikioma talomme, joka on tehty juuri meitä varten tuntuu hienolta.

    Onnea rakennusprojektillenne.

    VastaaPoista
  3. Ai että :)! Siitä se lähtee. Pidetään nyt vähintään näin virtuaalisesti sormia ja varpaita ristissä, että kelit suosivat työmaatanne.

    VastaaPoista
  4. Juu, pitäkää mieluusti sormia ja varpaita ristissä puolestamme - sitä tarvitaan kyllä.

    Uusin käänne on tosiaan se, että maaperä on niin löysää, että kaivinkonekin uppoaa sinne. Maaurakoitsija on sopinut treffit tontille maaperän pohjatutkimuksen tehneen kanssa, jotta he voisivat yhdessä pohtia, mitä asian eteen olisi tehtävissä. Kyllähän se jollakin tavalla saadan ratkottua, mutta näen jo dollarimerkit silmieni edessä...

    VastaaPoista
  5. Hieno homma, että saitte kaivinkoneen maansiirtoon ja tuohon avuksi. Täytyisi meidänkin sellainen löytää. Ensi kesänä olisi tarkoitus alkaa laittamaan pihaa kuntoon, ja sitten saakin keskittyä lopulta kukkapenkkeihin. Kovasti sitä jo odottaa. https://www.tih-maansiirto.fi/palvelut

    VastaaPoista
  6. Meidän naapurissa on alkamassa rakentaminen. Sitä on ihan hauska seurata tästä ikkunasta. Tuo tylsiin päiviin hieman ihmettelemistä. Vielä ei ole nähnyt maanrakennuskoneita tai ammattilaisia, mutta varmasti kohta. Tulee omat rakennusajat ihan mieleen, siitä toki on jo todella kauan aikaa, lähemmäs kymmenen vuotta.

    VastaaPoista

Kiitos, että jätät viestin! Luemme mielellämme iloisia tervehdyksiä, vinkkejä ja neuvoja!