sunnuntai 4. huhtikuuta 2010

Lupahakemus viittä vaille jätetty

Pääsiäinen alkoi hyvin. Kävin kiirastorstain aamulla Zekata Oy:n toimistolla jättämässä kaikki rakennusluphakemukseen tarvittavat asiakirjat hienosti kansioon pakattuna. Kävimme palkkaamamme pääsuunnittelijan Zekatan Markku Pasasen kanssa läpi asiakirjat ja kaikki tuntui olevan kunnossa.

RH1-lomake ja rasitesopimus olivat ainoat paperit, jotka vielä puuttuivat. RH1-lomake järjestyi myöhemmin päivällä ja rasitesopimusta ei välttämättä edes tarvita, koska rasitteet ovat perustettu jo aiemmin ja liitetty osaksi tehtyä lohkomistoimitusta. Markku jättää rakennuslupahakemuksen puolestamme pääsiäisen jälkeisellä viikolla.

Torstaina työpäivän jälkeen suuntasimme Rautalammille mökille pääsiäistä viettämään appivanhempieni kanssa. Rasitesopimukset olimme tulostaneet mukaan ja ne myös allekirjoitettiin eilen. Vaikkei sopimusta välillemme tässä vaiheessa välttämättä tarvittaisikaan, se on kuitenkin hyvä vakuutus meille siltä varalta, että mieheni vanhemmat joskus myyvät talonsa.

Linkkivinkki: Hyvä mallipohja rasitesopimukselle (Vantaan kaupunki)

Tiistaina pääsiäisen jälkeen postitamme alanaapureille menevät tiedotuskirjeet rakennusprojektistamme. Muut naapurit olemmekin tavanneet kasvotusten ja heiltä meillä on jo kirjalliset lausunnot. Rakennuspaikalle ripustimme myös Zekatalta kiirastorstaina saamamme kyltti, joka kertoo alkavasta urakasta.

Ennen pääsiäistä saimme varmistettua myös henkisesti talomme lämmitysmuodon. Olimme pyytäneet Niben asiantunijaa tekemään vertailulaskelman ilmavesilämpöpumpusta ja poistoilmalämpöpumpusta. Ilmavesilämpiöpumpun säästö oli 11 000 kWh, ja poistoilmalämpöpumpun 9 000 kWh. Toisin sanoen aika samantasoinen säästö. Sen sijasta ilmavesilämpöpumpun aloitusinvestointi on useampi tuhat eroa kalliimpia varsinkin, kun otetaan huomioon, että olisi ostettava ilmanvaihtokone erikseen. Poistoilmalämpöpumpussa on sisäänrakennettu ilmanvaihtokone. Voimme siis hyvin mielen pitää kiinni alkuperäisestä päätöksestämme.

Tällä lämmitysmuodolla alustava energiatodistus antaa talollemme luokituksen B. Ihan ok, vaikkakin A:ta projektin alkumetreillä toivoimmekin. Mutta tosiasiat puhuvat puolestaan ja meillä esim. maalämpöpumppuun ei vaan yksikertaisesti ole varaa.

2 kommenttia:

  1. Lohdutuksena sanottakoon, että maalämpö on yliarvostettua hypetystä. Vanhoihin, huonosti eristettyihin taloihin se sopii hyvin, mutta nykyaikaisiin taloihin löytyy parempiakin vaihtoehtoja (kaukolämpö, lämpöpumppusysteemit ym.). Maalämmön rakentamiskustannusten kuolettaminen kestää todella pitkään ja samana aikana järjestelmää on jo jouduttu uusimaan/korjaamaan. Mikään ikuinen ei se maalämpöjärjestelmäkään ole. Eli ihan oikein valitsitte :)

    Meidän projekti alkaa toukokuussa Espoossa ja myös me pyysimme tarjousta Zekatalta (vastaava työnjohto ja projektinjohto). Tarjous oli kuitenkin tähtitieteellinen (lähes 30t) muihin verrattuna, joten päädyimme arkkitehdin ja harkkofirman yhteiseen suositukseen vastaavasta työnjohtajasta.

    Onnea projektiin!

    VastaaPoista
  2. Hei,

    Tähän on pakko hieman kommentoida. Meillä Niben poistoilmalämpöpumppu hurissut, nyt 3,5 vuotta. 9000kWh säästö on kyllä hieman liioiteltua. Itse veikkaisin että säästö voisi olla n.5000kWh luokkaa maksimissaan.

    VastaaPoista

Kiitos, että jätät viestin! Luemme mielellämme iloisia tervehdyksiä, vinkkejä ja neuvoja!